Leviä runsaasti Pirkanmaalla

Viemäröimättömien haja-asutusalueiden etupäässä vesistöjen äärellä sijaitsevia jätevesikuormittajia kartoitetaan Lempäälässä 5-10 kohteen vuosivauhdilla. Kuva: Erkki Koivisto

Vesilahden kirkonkylän rannassa sinilevää havaittiin 18 viikon sinileväseurannan aikana 12 havaintokerralla. Kuva: Erkki Koivisto

Viikolla 39. sinilevien määrä oli runsain koko kesän aikana. Levähavaintoja tehtiin 12 seurantapaikalla, seitsemällä paikalla leviä oli runsaasti.

Runsaasti sinilevää havaittiin muun muassa Pyhäjärvellä Vesilahden kirkonkylän rannassa.

Vähän sinilevää havaittiin muun muassa Pyhäjärven Mäyriänrannassa ja Kirkkojärven Lempoisten uimalassa Lempäälässä.

Sinilevätilannetta seurattiin Pirkanmaalla 38 havaintopaikalla kesäkuun alusta syyskuun loppuun saakka 18 viikon ajan. 16 seurantapaikalla ei havaittu lainkaan sinileviä koko seurantajakson aikana. Vuosien 1998–2015 pitkäaikaiskeskiarvoon verrattuna viikon 39. lisäksi leviä oli keskimääräistä runsaimmin viikoilla 26. ja 30. Useimmin havaintoja tehtiin Sastamalan Houhajärvessä (14 havaintokerralla) ja Vesilahden kirkonkylän rannassa (12 havaintokerralla).

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?