Aa tuuti lulla, anna unen tulla

Vuosien karttumisen huomaa hyvin selvästi lasten kasvamisesta, auton kilometrimittarista ja epämääräisistä kolotuksista vähän siellä sun täällä. Sohvalta nouseminen aiheuttaa tahattoman ähkäisyn, enkä enää tunne Elämä lapselle -konsertin pääesiintyjiä. Saattoivat ehkä olla Paula Koivuniemen lapsenlapsenlapsia, mutta en ole varma.

Kovinkaan aktiivinen bilehile-elämä ei ole ollut minun juttuni milloinkaan. Silti pilkkuun asti on joskus tullut tanssittua ja maailmaa parannettu pikkutunneille saakka. Parikymppisenä juhlien jälkeinen toimintakyky säilyi silti hyvänä eikä silmäpusseista ollut tietoakaan. Turha kai mainita, että nykyisin on toisin.

Vuosien vieriessä vastustamattomasti eteenpäin on uni hiipinyt vaivihkaa naisen parhaaksi ystäväksi. Perjantai-iltana koen suuria onnenhetkiä, kun lauantaiaamuksi ei tarvitse laittaa herätyskelloa soimaa. Perheessä on toki kaksi automaattisesti seitsemältä heräävää nahkavekkaria, mutta me vanhemmat kiitämme Pikku Kakkosen aamuohjelmia vähän pidemmistä aamu-unista.

Satunnaiset valvomiset vaikuttavat yhä pidempään. Väsyneenä ajatuksenkulku tökkii ja pinna kiristyy. Pidän itsestäni enemmän hyväntuulisena ja edes keskinkertaisella järjenjuoksulla varustettuna, joten luonnollinen tapa toimia on nukkua riittävästi.

Jos uni ei kuitenkaan tule, syö se naista melkoisesti. Normaalisti nukun hyvin, mutta muutamana ajanjaksona nukkumatti on jättänyt kierroksellaan käymättä meillä. Syystä tai toisesta johtuva unettomuus on todella raskasta. Pikkuvauva-aikana uni oli katkonaista, mutta silloin auttoivat ne ihmeelliset äitihormonit. Enää niistä ei ole kuin muisto vain ja uneton tai pätkittäinen yö toisensa jälkeen kuluttaa, vaikka tilanne olisi tilapäinen.

Kummastelen sanontaa, jonka mukaan hyvin yönsä nukkuva nukkuu kuin pieni lapsi. Pienet lapset heräilevät vähän väliä ja nukahtavat vasta kahden tunnin nukuttamisen ja viidennentoista tuutulaulun jälkeen. Onko se nyt erityisen tavoiteltava tilanne? Mieluummin nukkuisin kuin karhu, kevääseen asti. Tai kuin murmeli, missä ja milloin vain.

Unettomuuden syitä on lukuisia eikä syy useinkaan ole yksiselitteinen. Avuksi neuvotaan tilanteesta riippuen säännöllisiä elämäntapoja, pimennysverhoja ja rentoutusta, viileää huonetta, liikuntaa tai lääkitystä. Stressi karkottaa unentuojan hyvin suurella todennäköisyydellä, joten mieltä painavat asiat olisi syytä jättää makuuhuoneen ulkopuolelle. Helpommin sanottu kuin tehty.

Lastenvaunuiässä ollessaan suuri osa suomalaisista nukkuu päiväunensa ulkona. Oma nuorempi lapseni koisi tyytyväisenä melko kireissäkin pakkaslukemissa, koska mikään muu nukkumapaikka ei kelvannut, eikä päiväunien väliin jättäminen ollut vaihtoehto. Suomen latu järjesti kesäkuussa ”Nuku yö ulkona” -kampanjan ja haastoi suomalaisia nukkumaan yhden yön teltassa, laavussa tai vaikka kuusen juurella. Olisiko ulkona nukkumisessa taikaa? Nukuttaisiko makuupussin lämpö ja raikas ulkoilma uupuneen uneen kuin taikaiskusta?

Itse olen viimeksi torkahtanut ulkoilmaan partioleirillä aika kauan sitten. Ajatus unista ulkosalla kiehtoo mieltä. Sen sijaan kipinävuoro, käpy selän alla ja pihka tukassa ei innosta. Mukavuudenhalu tuntuu voittavan seikkailunhalun toistaiseksi. Mutta seuraavan kerran, kun uni antaa odottaa itseään, saatan ihan testimielessä kerätä kimpsuni ja suunnata parvekkeelle nukkumaan.

Katariina_Onnela
Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?
Monet artikkeleistamme ovat vain rekisteröityneille lukijoille. Luo tunnukset, niin pääset lukemaan enemmän. Rekisteröityminen on helppoa ja maksutonta.

Kommentoi

XHTML: Voit käyttää näitä tägejä: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>