
Säijän koululaisia purkautui ulos linja-autosta keskiviikkoaamuna 28. syyskuuta. Kuva: Erkki Koivisto
Säijän koulun johtokunta ehti ennen heinäkuun lopussa tapahtunutta lakkauttamistaan jättää viime kesäkuussa Lempäälän kuntaan lausunnon, jossa kannetaan huolta koululaisten liikenneturvallisuudesta Pirkkalantiellä eli maantiellä numero 3003.
Lempäälän kunnan kasvatus- ja opetuslautakunta käsitteli lausuntoa torstaina 29. syyskuuta ja toimittaa sen edelleen kunnan tekniselle toimelle tarvittavia toimia varten. Lautakunta pitää tärkeänä Pirkkalantien liikenneturvallisuuden parantamista ja kevyenliikenteenväylän rakentamista todeten, että tien parannustoimet, kevyenliikenteen väylän rakentamisen sekä neuvottelut Ely-keskuksen kanssa hoitaa Lempäälän kunnan tekninen toimi.
– Toivoimme ainakin, että kunta ottaisi asiakseen saattaa huolemme eteenpäin ja järjestäisi Ely-keskuksen kanssa kyläläisille avoimen keskustelutilaisuuden, jossa olisi läsnä sellaisia ihmisiä sekä kunnasta että Ely-keskuksesta, joilla olisi sananvaltaa asiaan, sanoo puheenjohtajana Säijän koulun johtokunnan aloitteen allekirjoittanut Henri Lautjärvi.
Se että Ely-keskus pudotti nopeusrajoituksen alueella hiljattain pääosin 70 kilometriin tunnissa, ei Lautjärven mukaan vähääkään paranna Pirkkalantien liikenneturvallisuutta. Tilanteeseen on toivottu parannusta monesti aiemminkin, mutta hän kuitenkin toivoo, että Säijän kouluväen toivomus, että tiestä tehtäisiin turvallinen, viimeinkin otettaisiin kunnassa huomioon.
Säijän koulun johtokunnan aloitteessa liikenneturvallisuuden parantamiseksi Pirkkalantiellä esitetään kevyenliikenteenväylän rakentamista Pirkkalantien varteen Vanhan Rantatien risteyksestä Satakunnan lennoston risteykseen asti. Lausunnossa esitetään lisäksi koulukuljetusoikeuden laajentamista koskemaan kaikkia Pirkkalantietä koulutienään käyttäviä koululaisia koko lukuvuoden ajaksi, kunnes kevyenliikenteen väylä on rakennettu.
Maksuton koulukuljetus on jo myönnetty usean vuoden ajan koko lukuvuodeksi Säijän koulun oppilaille, jotka joutuvat kulkemaan Pirkkalantietä koulumatkallaan. Päätös perustuu raskaan liikenteen määrän kasvuun Pirkkalantiellä murskaamotoiminnan takia.
Koulun kohdalle 40 km/h:n nopeusrajoitusta esittävä koulun johtokunta piti tietä erittäin turvattomana lapsille koulutienä, koska tiealue on kapea eikä siinä ole kevyenliikenteenväylää. Myös liikennemäärät ja asutus lisääntyvät.
Johtokunta toteaa kevyenliikenteenväylän koetun tärkeäksi Säijän kyläläisten keskuudessa jo 20 vuoden ajan, mistä osoituksena ovat useat muun muassa Ely-keskukselle ja sen edeltäjille osoitetut aloitteet.

Pirkkalantiellä liikennemäärät ovat lisääntyneet, mutta valkoisella viivalla erotetun päällystetyn pientareen osuus on vain kymmenisen senttiä. Kuva: Erkki Koivisto
Destialla on maantien 3003 varressa kallionottoalue, jolta lähtee murskekuljetuksia läpi vuoden noin 15–30 kertaa vuorokaudessa. Liikennöintiä on Pitkäkalliosta sekä Pirkkalan että Lempäälän suuntaan.
Destia suunnittelee alueensa ja toimintansa laajentamista. Myös Toivosen sora Oy suunnittelee uuden louhoksen avaamista Pirkkalantielle Destian kiinteistöön rajoittuvalle kiinteistölle.
Tien leveys on noin 6,7 metriä. Päällystetyn pientareen osuus on vain 10 senttiä tai päällystettyä piennarta ei ole lainkaan. Murskeiden kuljetukset tehdään arkisin kello 7.00–18.00, jolloin tietä käyttävät myös ala-asteikäiset koululaiset.
Destia Oy puoltaa Säijän koulun aloitetta maantien 3003 liikenneturvallisuuden parantamiseksi.
– Kevyenliikenteen väylä poistaisi ongelman ja takaisi turvallisuuden. Koulun kohdalle tarvittaisiin jo lyhyellä aikavälillä hidasteita ja keskikoroke suojateineen.
– Kun kevyelle liikenteelle tarkoitettu piennar on olematon, jalankulkijan tai pyöräilijän on kuljettava autoille tarkoitetulla väylällä, toteaa Destia Oy:n myyntipäällikkö Juha Ajanko.
Myös Säijän Kyläyhdistys ry tukee koulun johtokunnan liikenneturvallisuusaloitetta.
– Kyläyhdistys on esittänyt tien turvallisuuden parantamista ensimmäisen kerran jo yli kaksikymmentä vuotta sitten. Viimeisin esitys on vuodelta 2007.
– Ympäristökylissä Lempäälässä ja Pirkkalassa on vastaavilla alueilla tehty lähivuosina monia pyöräteitä sekä muita tienrakennustoimenpiteitä turvallisuuden parantamiseksi, joten näemme, että nyt on viimeistään Säijän aika, sanoo Säijän kyläyhdistyksen puheenjohtaja Tuula Ohralahti.
Viimeisimmät kommentit