Kutsumustehtävässä

Mietin otsikkoa ”kutsumustehtävässä”. Yritin purkaa sen sanoiksi ja ajatuksiksi, mutta eihän se helppoa ollut. Mitä sanalla viime kädessä tarkoitetaan? Onko se sitä, että onnistut pääsemään kiihkeästi haluamaasi tehtävään tai työhön vaiko sitä, että sinut kutsutaan johonkin. Ymmärrän ensimmäisen merkityksen ja tässä käsittelen sitä nimenomaan kutsumusammatin kautta.

Lähden liikkeelle itsestäni. Olenko kutsumustehtävässä – tai ammatissa? Oliko minulla jo lukioikäisenä toiveena kunnallinen ura ja kunnanjohtajan ammatti? Ei ollut eikä myöhemminkään nimenomaisesti kutsumustehtävänä. Se ei tarkoita ettenkö olisi nykyiseen virkaani halunnut tai siinä viihtynyt. Olen ollut tyytyväinen uravalintaani ja nykyiseen pitkäkestoiseksi muodostuneeseen tehtävään. Mutta minulla oli muitakin uravaihtoehtoja kuten elinkeinoelämän erilaiset tehtävät. Minulle ei siis ollut lainkaan selvää, että suuntaudun kuntasektorille. Eli tässä mielessä en ole kutsumustehtävässä. Näin on monen muunkin kohdalla. Työ kantaa ja antaa sisältöä elannon lisäksi mutta nimenomaisesta kutsumuksesta ei voi puhua.

Kutsumus on enemmän kuin kiinnostus tai taipumus ja siihen liittyy usein epäitsekkyys. Muutamia ammatteja on, joihin keskimääräistä enemmän hakeudutaan kutsumuksesta. Sellaisia ovat mielestäni mm. hoitaja, lääkäri, ammattisoittaja, sotilas, valmentaja ja pappi. Kun olen saanut tilaisuuden kirjoittaa Hiljaisia hetkiä- palstalle, niin tässä yhteydessä on luontevaa hakea papin kautta esimerkkiä kutsumustehtävään. Siinä ammatissa on oltava sydän paikallaan, uskottava sanomaansa ja pantava itsensä henkisesti peliin. Puhutaan ”leipäpapeista”. Niitäkin lienee. Itse olen oppinut elämäni aikana tuntemaan muutaman papin. Heillä on ollut työssään sydän ja korkeammat arvot mukana päivittäisessä arjessa. On vaikea nähdä papin työssä onnistumista ilman aitoa vakaumusta. Nimenomaan papin työ lienee useimmille kutsumustehtävä.

Kutsumustehtävä voi olla periaatteessa mikä tahansa tehtävä. Suomessa on arvokasta, että yhteiskunta tarjoaa kansalaisilleen monipuolisia koulutus- ja kehitysmahdollisuuksia toteuttaa haaveensa kutsumustehtävään. Moni henkilö, kuten minä, ei ole nimenomaisesti kutsumustehtävässä. Monet kuitenkin ovat. Onnittelut heille.

Lopuksi ajatusleikki auttajan kutsumustehtävästä:

”Sisäinen kelloni viestittää,

älä tähän jää.

Tartu tilaisuuteen,

tehtävään uuteen.

Osaan auttaa ja tukea,

heikompien hätää lukea.

Tunnistan vahvuuteni,

auttamisen haluni, puutteeni.

Löydän rauhan,

auttamisen kauhan.

Myönteistä jälkeä tekemisistäni jää,