Kunta haluaa tarjota vammaispalvelun omana tuotantona

Lempäälään uusi kehitysvammaisten henkilöiden asumisyksikkö

Lempäälän kunnan vammaistyön johtaja Leila Haakana on lähettämässä kirjeitä uuden palveluasumisyksikön mahdollisille uusille asukkaille. Kuva: Erkki Koivisto

Lempäälän kunnan vammaistyön johtaja Leila Haakana on lähettämässä kirjeitä uuden palveluasumisyksikön mahdollisille uusille asukkaille. Kuva: Erkki Koivisto

Lempäälään rakennetaan uusi, yhteensä 12 asunnon vammaisasumisyksikkö. Hanke varmistui kiinteistöosakeyhtiö Sirkkavuoren saatua Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskukselta (ARA) 50 prosentin tuen kokonaisuudessaan noin kahden miljoonan euron  hankkeelleen.

Kahteen tasoon rakennettava hissillinen kohde rakennetaan Lempäälän kunnan keskustaan Kotitielle/Einolantielle kunnan omalle tontille, jossa on viimeksi sijainnut sittemmin purettu pesula ja sen jälkeen tilapäinen pysäköintialue läheisen Lempoisten koulun laajennustöiden ajan. Talon sijainti Viialantien ja Koulutien välissä lähellä Lempoisten koulua ja toimintakeskusta on rauhallinen.

Nyt kun rahoitus on selvillä, rakennustyöt on tarkoitus aloittaa ensi keväänä. Rakentamiseen on varattu aikaa vuosi, ja asumaan uusiin tiloihin pitäisi päästä vuoden 2018 toukokuun alusta.

Edellinen Lempäälän vammaispalvelua tarjoava yksikkö, Pesäpuu valmistui vuonna 2008. Lempäälän kunnan vammaistyön johtaja Leila Haakanan mukaan nyt oli jo korkea aika saada lisää vammaisasumista oman kunnan alueella. Tarvetta ja kysyntää sille on. Valmistuttuaan talo todennäköisesti täyttyy heti.

– Pesäpuu on täynnä ja vaihtuvuus siellä pientä, joten paikkoja ei sieltä juuri vapaudu. Joudumme tällä hetkellä ostamaan vammaisasumispalveluita muilta kunnilta eri puolilta Pirkanmaata, sanoo Haakana, jonka mukaan Lempäälän väestönkasvu ja lapsiperheiden muuttovirta Lempäälään näkyy myös vammaispalvelujen kysynnässä.

– Omaishoitajilta on tullut vahva toive, että Lempäälään saataisiin lisää tuettua asumispalvelua. Sillä ei ole niinkään merkitystä minne päin kuntaa, kunhan paikkoja saataisiin lisää kotikunnan alueelle.

Hän on parhaillaan lähettämässä kirjeitä uuden palveluasumisyksikön mahdollisten asukkaiden omaisille uudesta mahdollisuudesta muuttaa omaan kotiin. Osa sellaisista henkilöistä, jotka voisivat olla kehitysvammaisten asumisyksikön uusia asukkaita, asuu tällä hetkellä kotonaan omaishoidossa.

– Uusi palveluasumisyksikkö on suunnattu pääasiassa noin parikymppisille ja muille nuorille aikuisille, mutta kyllä poikkeuksiakin toki olemme valmiit tarvittaessa tekemään. Tilanne katsotaan saatuamme hakemukset. Tässä vaiheessa kartoitamme muuttohalukkuutta kirjeellä, Haakana sanoo.

Kehitysvammaisten henkilöiden palveluasumisyksikkö rakennetaan Kotitielle ns. pesulan tontille lähelle Lempoisten koulua. Kuva: Erkki Koivisto

Kehitysvammaisten henkilöiden palveluasumisyksikkö rakennetaan Kotitielle ns. pesulan tontille lähelle Lempoisten koulua. Kuva: Erkki Koivisto

Uusi kohde on pienempi asumisyksikkö kuin Pesäpuu, jossa on 32 asuntoa. Vielä nimeämättömän, kokonaislaajuudeltaan noin 860 neliön laajuisen asumispalveluyksikön alakerran autismin kirjon pienryhmäkotiin tulee viisi asuinpaikkaa ja ylempään kerrokseen seitsemän. Yläkerran huoneet on tarkoitettu hoidollisemmaksi, keski- ja vaikeastivammaisten asiakkaiden yksiköksi, jossa asiakkaiden avun tarve on suurempi.

Alakerran huoneet ovat 25-neliöisiä huoneen ja kylpyhuoneen yhdistelmiä. Ruokailu tapahtuu yhteisessä tupakeittiössä. Yhteistiloissa sijaitsee myös sauna sekä vaatehuolto, jossa henkilökunta pesee pyykit.

Yläkerran huoneet ovat tilavampia, 35-neliöisiä huoneen, pienen keittiön ja parvekkeen yhdistelmiä. Tilaa on siten henkilönostimille ja muille apuvälineille. Hoitajat ja omaiset voivat keitellä asuntokohtaisessa keittiössä.

Asiakkaat asuvat Koy Sirkkavuoren vuokralaisina. Kunta vastaa asiakkaiden tarvitsemasta hoidosta. Ateriamaksut jäävät asiakkaan maksettaviksi.

– Asuminen tapahtuu mahdollisimman kodinomaisesti. Lähtökohtana on periaate: oma tupa, oma lupa. Haakana sanoo.

Lempäälän kunta haluaa tuottaa asiakkaiden tarvitsemat vammaispalvelut omana tuotantonaan. Osa uuden yksikön 12 asiakkaasta on jo nyt kunnan palvelujen  piirissä. Seuraavassa vaiheessa kunnassa mitoitetaan uuden asumisyksikön edellyttämä henkilöstötarve, ja tarvittavat vammaispalvelun vakanssit osoitetaan Lempäälän kunnan vuoden 2018 talousarvioon.

Haakanan mukaan uusiin tiloihin muuttavien asiakkaiden työ- ja päivätoiminnan  järjestäminen on haasteellista. Nyt vaikeasti vammaisten päivätoimintaa järjestetään Pesäpuun neljännessä kerroksessa. Vaikeasti vammaisista henkilöistä osa käy lisäksi toimintakeskuksessa päivätoiminnassa.

– Läheinen Lempoisten koulu piha-alueineen ja kuntosaleineen on hyödynnettävissä, Haakana suunnittelee.

Yksi kommentti

  1. Marja Pelkonen

    Hei! Jokohan Lempolan koulun lähelle on valmistunut asumispalveluyksikkö?
    Toivoisin saada kuulla mm kokemuksianne yhteistilojen käytöstä ja ruokailun järjestämisestä. Nuoremme on äskettäin muuttanut uuteen vastaavaan yksikköön ja olemme toivoneet yhteistiloihin enemmän ’elämää’ esim biljardipöydän muodossa.

    Marja Pelkonen
    044 0679 000

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?