Houhala ei asetu kuntavaaleissa ehdolle

20 vuotta valtuutettuna olleen Keijo Houhalan päivätyö Helsingissä ja työmatkjat ovat vaikeasti yhteensovitettavissa luottamustoimien kanssa.

20 vuotta valtuutettuna olleen Keijo Houhalan päivätyö Helsingissä ja työmatkjat ovat vaikeasti yhteensovitettavissa luottamustoimien kanssa.

Lempääläläinen kunnanvaltuutettu Keijo Houhala (sd.) ei asetu enää ehdokkaaksi kevään kuntavaaleissa. Varsinaisena valtuutettuna vuosina 2001–08 ja 2013–16 Lempäälän kunnanvaltuustossa ollut Houhala toteaa, että vanha sanonta aika aikaa kutakin pätee hänen osaltaan päättäjänä toimimiseen.

– Kaksikymmentä vuotta kuntapäättäjänä on pitkä aika, joka on opettanut paljon elämästä, vaikuttamisesta ja yhteiskunnan toiminnasta. Taaksepäin miettiessä niin monia opettavaisia asioita on tullut vastaan, isoja hankkeita on päättäjän tielle osunut ja uusia tuttavuuksia on muodostunut.

KTK Tekniikan Asiantuntijat ry:n ja neuvottelujärjestö Tekniikka ja Terveys KTN ry:n puheenjohtajana toimiva Houhalan mukaan nyt, kun eletään kuntien uudelleen asemoinnin aikoja, on hyvä kehittää toimintoja ennakkoluulottomasti.

– Asioita voi myös kokeilla ja sen jälkeen arvioida tilanteita ja tarvittavia muutoksia uudelleen. Ei kaikkia asioita kokeilematta pidä jättää tai suoraan muuttaa toimintoja ilman mitään kokemuksia.

20 vuoden jälkeen on hänen mukaansa oikein ja oikea aika siirtyä sivuun.

– On tervetullutta kierrättää päättäjiä, jotta uudet ajatukset pääsevät esille. Toivottavasti ehdolle asettuu uusia henkilöitä. Päivätyöni Helsingissä ja työmatkat vievät suuren osan ajastani, joihin luottamustoimet ovat vaikeasti yhteen sovitettavissa. Luottamustehtäviin käyttämäni ajan hyödynnän jatkossa muun muassa jatko-opintoihini, sanoo KTK Tekniikan Asiantuntijat ry:n ja neuvottelujärjestö Tekniikka ja Terveys KTN ry:n puheenjohtajana toimiva Houhala.

 

Kunnalliset luottamustoimet

Valtuustossa varsinainen valtuutettu 2001–08 ja 2013–16 , varavaltuutettu 1997–2000 ja 2009–12

Ympäristö- ja rakennusjaoston puheenjohtaja 1997–2004

Tekninen lautakunta puheenjohtaja 2011–12, jäsen 2009–10

Kaavoitus- ja rakennusjaosto puheenjohtaja 2013

Sääksjärven koulun johtokunta puheenjohtaja 2001–02

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?