Vegaanivaihtoehto kouluruokailuun

Veganismi on sekä terveellinen ruokavalio että yhä suositumpi elämäntapa. Sitä noudattaa nykyään yli 27 000 suomalaista ja jopa yli kolme miljoonaa yhdysvaltalaista. Useimmiten veganismi valitaan ympäristön, oman terveyden tai eläinten takia. Itse aloin vegaaniksi kaikista edellä mainituista syistä.

Veganismin määritelmä on se, että sitä noudattava henkilö ei käytä eläinperäisiä tuotteita eli lihaa, maitoa, munia, nahkaa, villaa, gelatiinia (karkeissakaan), eläimillä testattua kosmetiikkaa tai mitään muutakaan, mikä on sinänsä lähtöisin eläimistä. Vegaaninen elämäntapa myös pyrkii välttämään kaikkea eläimille vahingollista toimintaa.

Ihmisten huolen aiheena vegaanisuudessa on yleensä proteiinin ja raudan riittävä saanti. Kasvikunnan tuotteissa kuten esimerkiksi soijassa, pavuissa ja siemenissä on paljon proteiineja, ja rautaa saa muun muassa kurpitsan siemenistä.

Suomessa vain harvoissa peruskouluissa tarjotaan vegaaniruokaa opiskelijoille. Kasvisruokaa kyllä yleensä on, mutta sekin yleensä sisältää joko maitoa tai kananmunia. Jos vegaaniruokaa olisi mahdollista saada koulussa, moni varmasti valitsisi sen syömisen.

Itse olen kysynyt oman kouluni terveydenhoitajalta, olisiko minulla mahdollisuus saada verorahoilla maksettua vegaaniruokaa normaalin ruoan tilalle, mutta vastaukseksi sain vain, että minun täytyy tuoda omat eväät kouluun, ellen selviä kasvisruoalla. Eikö kaikilla peruskoululaisilla olekaan oikeutta saada ilmainen ateria kerran päivässä?

Opetushallituksen mukaan, se ei voi juurikaan vaikuttaa asiaan, mutta olisiko parin vegaaniannoksen  päivittäinen tilaaminen kouluihin niin kallista tai vaikeaa? Kasvisruoan voisi valmistaa vegaaniseksi. Kyllä kasvissyöjät varmaan selviäisivät kaurakermalla tavallisen kerman sijasta.

Jotakin muuta on tehtävä kuin kerrottava koululaisille, ettei heille tarjota heidän eettisten uskomuksiensa mukaista ruokaa koulussa. Vegaanisuus on kuitenkin ihmisoikeus.

Tinka Kankkonen 8G, Hakkarin koulu

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?