Ryhtiliikkeen paikka kotikaukalossa

Kun viidesosa massiivisesta Mestiksen runkosarjasta on käyty, löytyy Lempäälän Kisa sarjataulukosta sijalta 11. Pisteitä sarakkeessa on samaiset 11 kappaletta, joista kuusi on tullut kahdesta vierasvoitosta ja viisi kahdesta kotivoitosta, niistä toinen jatkoaikavoitosta Kiekko-Vantaata vastaan. Tällä hetkellä Kisa on karsintaviivan alapuolella.

Alkukierrosten analyysi on selkeä; joukkue on menettänyt useita pisteitä, jopa puolenkymmentä, kun vastustaja on rokottanut pelin loppuhetkillä. Myös esitykset kotihallissa ovat olleet heikot, kolme viimeisintä kotipeliä on päättynyt tappioon.

Jo kyllästymiseen saakka on hoettu Hakkarin kaukalon pienuutta verrattuna useimpiin muihin halleihin. Alkuvuosina tilan ahtaus oli kotijoukkueen valttina, mutta viimeisimmillä Mestis-kausilla tilanne on päinvastoin muuttunut kotijoukkueelle epäedulliseksi. Kisan suoraviivaisuus ja röyhkeys ei ole kapeassa kotikaukalossa aina riittänyt röyhkeään maalille ajoon, vaan peli on ajautunut liian herkästi kaukalon kulmissa pyörimiseksi.

– Paikkojen auetessa on lauottava, eikä pidä enää lähteä hakemaan yhtä ylimääräistä syöttöä. Silloin tilanne kuivuu kasaan tai ajautuu veskarin syliin, näki Kisan pääpiiskuri Miikka Kuuselakin tappiollisen JyP-ottelun jälkeen omiensa tietynlaisen arkuuden.

Kisan joukkue on nuori, mutta onneksi merkkejä ratkaisijoiden rintaman leventymisestä alkaa näkyä. Luisteluvauhdissa Kisa pärjää sakille kuin sakille, mutta tylyys ja pelin ratkaiseminen ovat olleet vaikeita.

– Pelin tappaminen on meille vaikeaa, etenkin täällä kotiaskissa, Kuusela myönsi.

Kisan alkukauden pelaajista Jere Helenius ja Niko Ahoniemi ovat paikanneet Ilveksen liigajoukkueen loukkaantumissumaa. Myös syksyn yksi parhaista hyökkääjistä, HPK-laina Waltteri Hopponen, palasi Hämeenlinnaan. Kun Tapparakin on kokenut kolhuja, ei kirvesrintojen liigamiehistä ole lainalle joutanut kuin Tomi Peltonen viime viikkoina.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?