Miksi uskon?

Lapsena minulla oli oma iltarukous. Se alkoi tutulla ”levolle lasken Luojani…” – alulla ja jatkui sitten moninaisilla luetteloilla ihmisistä, joita pyysin Taivaan Isää siunaamaan. Viimeinen lause kuului näin: ” Siunaa kaikkia omaisia ja ystäviä lähellä ja kaukana, kiitos tästä päivästä, siunaa tulevat päivät, anna Suomen kansalle rauha”.

En siis muista aikaa, jolloin en olisi uskonut Jumalaan ja hänen hoivaansa. Lapsena lapsen uskolla, nuorena rippileirin jälkeen nuoren ehdottomalla ja puhdasotsaisella uskolla, aikuisena sitten aikuisen uskolla. Olen toki myös epäillyt ja kipuillut, kysellyt ja haastanut, kiukutellutkin Luojalleni. Mutta silti. Uskon, koska haluan uskoa. Elämäni eri vaiheissa olen saanut monenlaisia vastauksia rukouksiini ja ainakin jälkeenpäin nähnyt kaikissa elämäni vaiheissa Luojan suuren käden ohjauksen ja Hänen hyvän suunnitelmansa toteutumisen. Elämään on toki mahtunut vastoinkäymisiä ja menetyksiä, sairautta ja kuolemaa, kipua ja ahdistusta. Kaikkien läpi on kuitenkin kuulunut Luojan ääni: lapseni, kaikki on hyvin. Älä pelkää.

Usko ei ole minun tekoni, ei minun suoritukseni. En todellakaan voi ylpeillä sillä, miten oivallinen uskovainen olen. Usko on jotain, joka minussa on, jotain, jonka Luojani on minuun asettanut. Se ei ole järjen vastakohta. En edes yritä selittää uskoa tai Jumalaa, minä vain turvaan itseäni suurempaan.

Miksikö uskon? Koska rakkaus. Koska ilo. Koska rauha.

Teksti: Sanna Oikarinen

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?
Monet artikkeleistamme ovat vain rekisteröityneille lukijoille. Luo tunnukset, niin pääset lukemaan enemmän. Rekisteröityminen on helppoa ja maksutonta.

Kommentoi

XHTML: Voit käyttää näitä tägejä: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>