Uudelle autokaupalle tilaa Marjamäkeen

Lempäälän kunnanhallitus on päättänyt myydä LHK Kiinteistöt Oy:lle Marjamäen Realparkin alueelta Areenakadun varrelta noin 5 000 neliön suuruisen määräalan 125 000 euron kauppahinnalla.

Tontille rakennetaan 1 300 kerrosneliömetrin suuruiset toimitilat automyynnille ja -huollolle. Rakennushankkeen on määrä alkaa vielä tämän vuoden aikana ja valmistu viimeistään kesäkuun 2017 loppuun mennessä.

Toimijaksi tulee Autoliike Leimu-Rajala Oy, jolla on kolmen automerkin Suzukin, SsangYongin ja Isuzun edustus. Ostajana oleva LHK Kiinteistöt Oy on autoliikkeen kiinteistön omistusta ja hallinnointia varten perustama yhtiö.

Lempäälän  kunta on  velvollinen rakentamaan tontille kunnallistekniikan, jonka kustannuksiksi arvioidaan 80 000 euroa. Kunnallistekniikka palvelee jatkossa myös muita korttelin tontteja.

Autoliike Leimu-Rajala Oy laajenee ja tarvitsee lisätilaa vaihtoautokaupalle ja huoltotoiminnoille. Kunnanhallitus onkin päättänyt varata LHK Kiinteistöt Oy:lle yritystontin kaupan kohteena olleen yritystontin vierestä autoliiketoimintaa varten. Tontti on suuruudeltaan noin 5 150 neliötä, ja sille on tarkoitus rakentaa 1 000 kerrosneliömetriä liiketoimitilaa. Tontin rakentaminen on suunniteltu toteutettavan vuoden 2017 aikana. Tontin kauppahinta on 128 750 euroa.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?