Mattilan koulussa ei ole yhtään oppilasta liikaa

Mattilan koulussa on paljon oppilaita, mutta ei yhtään turhaa. Siksi oppilaiden koulutie pitäisi saada turvallisemmaksi.

Ajan itse usein Pyhällöntietä ja varsinkin aamulla ja iltapäivällä varovasti, huomioiden tiellä kulkevia pieniä koululaisia. Kivaa kun useat tervehtivät nähdessään tutun auton.

Usein kuitenkin mietin, ovatko kaikki yhtä varovaisia. Ihmettelen, miksei näin mutkaiselle tieosuudelle ole saatu aikaan kevyenliikenteen väylää, jota koululaiset voisivat turvallisesti käyttää. Tilaa väylälle olisi, ja viime vuonna olisi ollut oivallinen tilaisuus tehdä se samalla, kun tien varrella tehtiin vesi- ja viemäritöitä. Se on nyt myöhäistä. Etukäteen olisi kunnan pitänyt neuvotella, että Destia olisi samaan aikaan turvannut tämän melko vaarallisen koulutien.

Tilaa kuitenkin on edelleen, ja nyt olisi kunnan neuvoteltava Destian kanssa vaikkapa kivituhkalla pinnoitetun kevytväylän aikaansaamisesta. Nyt kun sitä ei vielä ole, kehotan kaikkia tienkäyttäjiä erityiseen varovaisuuteen.

Kari Peltonen, yrittäjä Pyhällöstä

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?
Monet artikkeleistamme ovat vain rekisteröityneille lukijoille. Luo tunnukset, niin pääset lukemaan enemmän. Rekisteröityminen on helppoa ja maksutonta.

Yksi kommentti

  1. tuulaolkinuora

    Jos Pyhällöntiellä olisi edes hidasteita auttaisivat nekin pitämään autoilijoiden/ isojen maatalouskoneiden vauhdin maltillisena. Yksi erittäin loivahidaste saatiin aikoinaan Mattilan koulun kohdalle, mutta se ei autoissa tunnu miltään. Tien varrella asuu nykyään paljon lapsiperheitä, joten lasten liikenneturvallisuutta hidasteet lisäisivät. Hidasteiden kustannukset eivät järin suuria olisi.

    Vastaa

Kommentoi

XHTML: Voit käyttää näitä tägejä: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>