Kisa valahti nollaviikon lopuksi Mestiksen jumboksi

Kuva: Harri Hedman Juho Liuksialan kaksi maalia Kaanissa oli yksi mustan Mestis-viikon iloisimmista anneista. Kisa kärsi kolme selkeää tappiota ja valahti sarjan jumboksi.

Kuva: Harri Hedman
Juho Liuksialan kaksi maalia Kaanissa oli yksi mustan Mestis-viikon iloisimmista anneista. Kisa kärsi kolme selkeää tappiota ja valahti sarjan jumboksi.

Kisa – Peliitat 2 – 6, Hokki – Kisa 5 – 2, RoKi – Kisa 5 – 2

Pelien henget: Kolme ottelua nolla pistettä, 16 maalia omiin. Lempäälän Kisa Mestis-viikosta valopilkkuja on vaikea löytää. Kunkin ottelun kaava oli samanlainen, Kisa roikkui kaksi erää mukana voittotaistelussa, mutta päätöserässä vastustajat karkasivat selviin voittoihin. Ehkä lähinpänä pisteille pääsy oli Kajaanissa, missä Hokki iski päätöserässä kaksi maalia tyhjään lempääläisverkkoon. Nollaviikko tuotti sarjataulukossa tylyn tuotoksen, kun Kisa valahti sarjan viimeiseksi.

Jäähyt puhuttivat: Kajaanissa Kisa sai kaksi ulosajoa, joista Janne Seppäsen tuomio oli käsittämätön. Tv-kuvan monissa hidastuksissakaan ei tilanteesta löytynyt rikettä edes pikkukakkoseen, mutta tuomaristo antoi ottelurangaistuksen seurauksesta, kun kajaanilaispelaaja itse törmäsi Seppäseen ja löi päätään. Tappara-laina Miika Heikkilän päähän kohdistunut taklaus sen sijaan oli selkeä ulosajon paikka. Heikkilälle seuraa tempusta useamman pelin pelikielto.

Iso-Mustajärvi ja Liuksiala ilahduttivat: Kisan paras kenttäpelaaja on tällä hetkellä raamikas (188/90) keskushyökkääjä Tomi Iso-Mustajärvi, joka nakuttaa pisteitä pelistä toiseen. Menneen viikon saldo Ilves-kasvatilla oli kaksi maalia ja kaksi syöttöä. 24-vuotias Iso-Mustajärvi pelasi kaudella 2014 – 15 osan kautta Kisassa Mestistä kooten kuusi tehopistettä, mutta vaihtoi viime kaudelle ilman suunnan itään eli Suomi-sarjan Imatran Ketterään. Vielä syyskuun peleissä Iso-Mustajärvi haki vauhtia KooVeesta, mutta irti päästyään on noussut selkeästi nuoren lempääläissakin johtohahmoksi. Kahdeksassa pelaamassaan ottelussa Iso-Mustajärvi on tehnut yhdeksän (5+4) tehomerkintää.
Juho Liuksialan kaksi osumaa Kajaanissa Hokin verkkoon oli toinen menneen viikon positiivinen uutinen. Nuorten sarjoissa maaleja liukuhihnalta takonut Liuksiala alkaa pikku hiljaa osuamaan miestenkin kinkereissä.

Johtava pakki puuttuu: Kaksi edellistä kautta Kisan takalinjoilla luuti johtohahmona loistava Jimi Santala, mutta tälle kaudelle ei ykköspakkia ole löytynyt. Liideriksi kaavailtu Vilho Virmavirta on ollut loukkaantumisten riivama, eikä pelaamissaan otteluissa ole loistanut. HPK-juurista Matias Haarasta pidetään yhtenä maan johtavista kiekollisista nuorista puolustajista. Hän on koonnut toki komean syöttölukeman, yhdeksän tarjoilua, mutta puolustuspäässä nuoren miehen voima ei miesten peleissä riitä, mitä todistaa tyly plusmiinuslukemakin, joka on yhdeksän täplää pakkasella.

Tauko peleistä: Mestis vetäytyy Liigan tavoin maaottelutauolle, mikä on ainakin Kisan näkökulmasta ajatelleen todella tervetullut paussi. Sruraavan kerran Kisa pelaa Hakkarissa keskiviikkona 9. marraskuuta, kun vastaan saapuu Espoo United.

 

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?