Mietityttää, sanoi tuimailmeinen Mestis-valmentaja Miikka Kuusela

Lempäälän Kisan Mestis-kausi etenee onnahdellen. Nuori joukkue puurtaa, tekee töitä ja yrityksen puutteesta ei ketään voi moittia. Mutta pelien voittamiseen tarvittavaa malttia ja raakuutta ei tällä sesongilla ole nähty kuin toveittain.

–Pelien saranapaikoissa me emme onnistu. Kajaanissakin kolmannessa erässä saumoja oli ylivoimalla ja läpiajo, mutta ei osuttu. Mietityttää, kuuluivat päävalmentaja Miikka Kuuselan kommentit viikon varren peleistä.

Maalivahti Christian Heljanko on ollut alkukaudesta se tukipilari, joka on mahdollistanut Kisalle taistelun pisteistä pelistä toiseen. Lokakuun mustuus ja joukkueen takeltelu on hiukan latistuttanut Heljangonkin virettä, mutta maalivahtipeli on kuitenkin olkut Kisan valtti numero yksi.

Heljangon ohella Joona Luoto sai kutsun tulevan viikonlopun 20-vuotisten maajoukkueturnaukseen. Mukana maajoukkuetiimissä on myös LeKi-kasvatti Joona Koppanen, joka johtaa A-nuorten SM-liigan pistepörssiä. Koppasta ei nähdä tällä kaudella sen paremmin Kisassa kuin Ilveksessäkään miesten peleissä, sillä hän lähtee vuoden päästä Amerikan yliopistosarjoihin, jonne pääsemisen edellytys on, ettei ole pelannut ammattilaisena.

Huolenryppyjä Kisan valmennukselle tuli viikon peleistä se, että jokaisessa kolmessa ottelussa Kisa jäi vastustajan jyrän alle päätöserissä. Kaksi erää Kisa sitkutteli miten kuten vastustajan kyydissä, mutta kolmannet 20-minuuttiset olivat tuskien taipaleita.

–Meille sattuu liikaa raskaita virheitä hankalilla hetkillä. Kajaanissa tuli lisäksi iso kasa kohtalokkaita jäähyjä, Kuusela manaili.

Puolentoista viikon maaottelutauon aikana on hyvä hetki laittaa pelin palasia kohdilleen ja saada kolhujen runtelemia pelaajia takaisin rosteriin. Vaikka Kisa on sarjan hännillä, ei ero esimerkiksi kahdeksanteen sijaan ole iso, se on vain viisi pistettä.

 

 

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?