Suomalaiset, uskalletaan kulkea omaa tietämme

Kun tutustuin amerikkalaisiin vuoden alussa, tajusin oikeasti kuinka erilaisia maamme kulttuurit voivat olla ja kuinka paljon elinympäristömme vaikuttaa meidän luonteisiimme.

On puheviestinnän tunti. Saamme lapulta aiheen, josta meidän täytyy pitää minuutin puhe valmistautumatta. Kun tyypillinen suomalainen menee pitämään puhetta ja epäonnistuu hän vaivaantuu. Puna nousee kasvoille ja katse harhailee. Hupsista, siis tuota niin… Mitä minä sitten kertoisinkaan? Miksi puhuminen tuntuu yhtäkkiä niin vaikealta? Miksi emme vain naura itsellemme ja epäonnistumiselle? Miksi emme jatka puhumista vaikka aiheen vierestä, niin kuin amerikkalaiset tekevät.

Kun keskustelin tästä aiheesta heidän kanssaan, he sanoivat, että ovat opetelleet pienestä pitäen esiintymistä, puheen pitämistä ja luokan edessä olemista. Miksi meillä Suomessa ei ole näin? Toivottavasti uusi opetussuunnitelma on huomannut tämän. Ehkä myös pieni sulkeutuneisuus ja sisäänpäinkääntyneisyys on kulttuurissamme.

Amerikkalaiset myös kiinnittivät suomalaisissa huomiota yhteen asiaan, jota en olisi itse hoksannut ajatella. He ihmettelivät, että Suomessa vain harva uskaltaa erottautua massasta ja kulkea omaa tietä. Suurin osa suomalaisista kulkee massan mukana uskaltamatta erottautua siitä. Ei ehkä tietoisesti, mutta ainakin alitajuisesti. Kun tarkemmin aloin miettimään asiaa tajusin, että näinhän minäkin olen tehnyt. Useamman kerran olen jättänyt vaatteen kauppaan, vaikka olen pitänyt siitä. En ole halunnut mitään, mikä erottuisi liikaa muista.

Huvittelen kuvittelemalla, että menen bussissa vieraan ihmisen viereen ja sanon:
– Kaunis päivä tänään. Mitä sinulle kuuluu?

Näen silmissäni kummallisen ilmeen ja vaivaantumisen. Vierustoverini lisää musiikin volyymia, asettaa kuulokkeet tiukemmin korville ja katsoo ikkunasta ulos.

Monessa kulttuurissa olisi vielä oudompaa mennä istumaan toisen viereen sanomatta mitään. Miksi Suomessa ei ole small talk –kulttuuria? Toisaalta on hyvä, että julkisessa liikenteessä saa oman rauhan sitä tarvittaessa. On helppo keskittyä omiin hommiin, mutta tekeekö se suomalaisista sisäänpäinkääntyneitä, sulkeutuneita?

Kulttuuria ja tapoja on vaikea muuttaa ja ehkä sitä ei tarvitsekaan tehdä. On toisaalta hyvä, että kulttuurimme ovat erilaiset. Siitä huolimatta me suomalaiset voisimme rohkaistua kulkemaan omaa tietämme.

Helpommin sanottu kuin tehty, tiedän. Mietin pitkään, uskallanko leikata pitkät hiukseni olkapäämittaisiksi. Moni kiinnittäisi huomiota, miten he suhtautuisivat? Loppujen lopuksi se oli naurettavan pieni muutos. Jälkikäteen ajateltuna en voisi olla tyytyväisempi, että rohkaistuin. Moni tuli sanomaan, että wau, ei itse uskaltaisi noin paljoa leikata kerralla. Hei oikeasti, olemmeko me suomalaiset todella näin ujoja?

Erityisesti tämä asia koskee nuoria ja lapsia. Aikuisilla ryhmäpaine ei usein paina niin vahvasti ja itsetunto on yleensä tukevammalla pohjalla. Silti on myös henkilökohtaista kuinka paljon uskaltaa erottautua massasta ja kulkea omaa tietä. Se vaatii itsetuntoa ja rohkeutta, mutta jokainen kyllä pystyy siihen, kun vain tiedostaa ja tarpeeksi haluaa.

Teksti: Sinella Isopahkala

Kirjoittaja on Lempäälän-Vesilahden Sanomien TET-harjoittelija

Kommentoi

XHTML: Voit käyttää näitä tägejä: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>