Lempääläinen Mika Aro johtaa vauhdilla kasvavaa Power-ketjua

 - Jouluna myydään kaikkea määrällisesti enemmän. Tulevan joulun hitti on drooni, toimitusjohtaja Mika Aro ennakoi.

– Jouluna myydään kaikkea määrällisesti enemmän. Tulevan joulun hitti on drooni, toimitusjohtaja Mika Aro ennakoi.

Lielahden Power-myymälä hivelee elektroniikasta kiinnostuneen silmää.  Matkapuhelimia, tietokoneita, televisioita, kodinkoneita, kaikkea uutta ja mielenkiintoista, mikä houkuttelee luokseen.
– Täältä löytyy kaikkea, ihan uusia tuoteryhmiäkin. Meillä on erittäin laaja valikoima, kertoo toimitusjohtaja Mika Aro.
Nopeasti kasvanut Power on lohkaissut kuudessa kuukaudessa 15 prosenttia kodinkonemarkkinoista. Pirkanmaalla Powerilla on kolme täysin uutta myymälää. Lielahden lisäksi Power löytyy Kalevasta ja Stockmannilta.
Viime viikon maanantaina Mika Aro oli avaamassa Poweria Vaasaan ja kuluvan viikon maanantaina Ouluun.
– Verkosto alkaa olla hyvässä kuosissa. Joitakin myymälöitä vielä rakennetaan.
Kun kaikki myymälät ovat toiminnassa, Aron johtamaan konserniin kuuluu 30 Power- ja 20 Expert-myymälää.  Molemmilla ketjuilla on omat konseptinsa.
– Power-konseptilla ollaan isolla markkinalla ja vastaavasti Expertillä pienellä markkina-alueella. Esimerkistä käy vaikkapa Kankaanpään Expert, missä toimitaan paikallisella palvelunäkökulmalla.

Uuden Power-ketjun markkinoinnin kärkenä on hinta. Tuotteiden hinta on vahvasti esillä myymälöissä, sillä tuotteet on hinnoiteltu digitaalisin hintalapuin, mikä mahdollistaa hintojen päivittämisen reaaliajassa.
– Pyrimme aina olemaan halvempia. Robotti rouskii netissä ja tarkastaa hintatasoja. Sen pohjalta hintalaput päivitetään useampia kertoja päivässä, Mika Aro kertoo.
Vaikka hinta onkin vahvasti esillä, myymälöissä on satsattu laadukkaaseen asiakaspalveluun.
– Jos asiakas vaihtaa puhelimeen, jossa on eri käyttöjärjestelmä kuin  vanhassa puhelimessa, meillä  on laite, jolla tiedot saadaan kopioitua uuteen puhelimeen.
– Tällaiset palvelut lisääntyvät koko ajan. Suomalaiset eivät ole olleet hyviä ostamaan palveluja, mutta ajat ovat muuttuneet. Esimerkiksi tietokoneet myydään esiasennettuina. Ani harva haluaa enää itse asentaa käyttöjärjestelmää laitteeseen, Aro toteaa.
Yhä useampi asiakas tulee kivijalkakauppaan verkon kautta. Mika Aron mukaan kivijalkamyymälän ja verkon pitää elää hyvässä symbioosissa.
– Luontainen tapa on katsoa netistä hinnat ja valita sitten ostopaikkaa. Valintaan vaikuttavat myös aikaisemmat kokemukset.
Monet ihmiset ovat tänä päivänä tunnetusti kärsimättömiä. Mitä nuoremmasta ostajasta on kysymys, sitä nopeammin tuote pitää saada.
– Sen vuoksi meillä on panostettu kivijalkamyymälöihin ja laajoihin valikoimiin. Kivijalkamyymälöillä on tärkeä rooli myös jatkossa.

Kivijalkakaupat ovat verkkoon verrattuna kirkkaasti niskan päällä. Pohjoismaissa verkon osuus kodintekniikan myynnistä on alle kahdeksan prosenttia ja suunta oli viime vuonna laskeva.
Sen sijaan nouseva trendi on click and pick, mikä tarkoittaa tuotteen varaamista verkosta ja noutamista myymälästä. Yli puolet nettikaupan volyymista tulee näin.
– Meillä tuote on saatavilla kahden tunnin kuluessa, ja myymälässä tuotteen voi vielä vaihtaa, jos löytää vaikka jonkin vielä kiinnostavamman tuotteen. Tämä on kätevä toimintamalli. Tuote on aina paikalla eikä asiakkaalle tule turhia käyntejä.

Lielahden alue tarjoaa hyvän esimerkin kodinkonekaupan nopeista muutoksista.  Vielä muutama vuosi sitten alueella oli useita toimijoita, kuten Veikon Kone, Tekniset, Markantalo, Gigantti ja Expert. Nyt jäljellä on kaksi suurta: Power ja Gigantti.
Kodinkonekaupan pariin 90-luvulla päätynyt  Mika Aro on nähnyt alan muutokset kolmella vuosikymmenellä. Aro valmistui ekonomiksi 1993 ja pääsi työharjoittelijaksi Westerbergin tilitoimistoon Tampereelle.
– Ihan ensimmäisiä työkeikkoja oli tehdä budjetti asiakkaalle Lielahdessa. Hämeen Heikin Jouni Oja kaipasi apua ja siitä se ura tälle alalle lähti mutkan kautta.
Aro toimi laskenta-asiantuntijana Hämeen Heikissä. Kun ketju 1994 teki konkurssiin, hän hankki yhtiökumppaneidensa kanssa neljä kodinkonemyymälää Helsingistä.
– Kavereilla oli Tampereella kaksi konepistettä. Toimittiin nopeasti ja yhdistettiin Helsingin ja Tampereen liikkeet. Jouni Oja toimi toimitusjohtajana ja minä hoidin talousasiat. Toiminta kasvoi niin, että 2000-luvun puolivälissä yritys oli keskisuuri Expert-kauppias.
2007 yritys myi kahdeksan liikkeen ryppäästä neljä norjalaiselle Expert As:lle ja 2012 myytiin loput.
Aro siirtyi Suomen Expertin toimitusjohtajaksi 2007.
– Silloin lähdettiin kasvattamaan Expertin liikevaihtoa, mikä 2007 oli 28 miljoonaa euroa. Tänä vuonna ollaan 250 miljoonassa eurossa ja ensi vuonna liikevaihto on jo 10 kertaa suurempi kuin 2007.
– Yhtiö on muuttunut paljon, kodinkonekauppa on muuttunut ja maailma on muuttunut,  mutta meillä on yksi hieno puoli. Meillä on sama, hyvä porukka mukana kuin oikeastaan 1995. Se on myös suurin syy, miksi tältä alalta on vaikea lähteä pois.
– Kaikki tuntevat toisensa, kyltit vaihtuvat liikkeiden katolla ja kilpailu on kovaa, mutta rehellistä. Aina on voinut sujuvasti keskustella kilpailijoiden kanssa.

Mika Arolla on johdettavana viitisenkymmentä kodinkoneliikettä ympäri maata.   Moni varmasti miettii, miten näin monta liikettä voi pitää näpeissään.
– Meillä on ihmisiä, joiden kanssa olen tehnyt töitä parikymmentä vuotta ja joihin luotan 100 prosenttisesti.  On työntekijä uusi tai vanha, häneen pitää luottaa. Ihminen kasvaa, kun häneen luotetaan. Olen aikanaan saanut tähän hyvän opastuksen, mistä täytyy kiittää omia esimiehiä.
– Myymälässä meillä on kaverit, jotka hoitavat myymälän annettujen raamien mukaan ja he pitävät asiakkaat tyytyväisinä. Tiedän varmuudella, että asiat hoidetaan kunnolla.
Power on merkittävä työllistäjä. Viime vuonna ketju palkkasi 200 työntekijää, mikä oli 10 prosenttia kaikista kaupan uusista työpaikoista. Tänä vuonna otetaan 200 tekijää lisää.
– Paljon on investoitu niin myymälöihin kuin työntekijöihin, Aro summaa.

Mika Aro matkustaa töiden vuoksi paljon.  Matkapäiviä kertyy viikossa 2–3 ja useimmiten suuntana on Helsinki tai Norja.
– Jossain vaiheessa mietittiin, olisiko helpompaa, jos asuttaisiin pääkaupunkiseudulla. Lempäälään jäämiselle oli kuitenkin painavat perusteet.
Aron vaimo muutti poikansa kanssa Bakusta Suomeen vuonna 2000.
– Poika sopeutui todella hyvin tänne, mistä täytyy nostaa hattua Kuokkalan koululle sekä jääkiekko- ja jalkapalloseuroille. Poika meni ihan ummikkona mukaan. Hänet otettiin hyvin vastaan ja hän oppi nopeasti suomen kielen.
Perheeseen kuuluu nyt jo omillaan asuvan vanhemman pojan lisäksi pariskunnan yhteinen 11-vuotias poika. Mika Aron vapaa-aika kuluu pojan harrastusten ja kodin piirissä.
– Viikolla käyn pari kertaa päivisin kuntosalilla, kun muut menevät syömään. Illalla en saa enää revittyä itseäni  mihinkään. Sen sijaan kotona on mukava olla.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?