Tenniskenttien vaihtoehdoksi sijoituspaikkaa haeskeltu yksityisen maalta

Hakkarin monitoimihallin sijaintipaikan valmistelu jatkuu

Monitoimihallihankkeesta kertova rakennuskyltti roikkuu Hakkarin tenniskentän aidassa. Vaihtoehtoiseksi sijaintipaikaksi on kaavailtu myös yksitysen maanomistajan maata Urheilukadun pohjoispuolelta. Kaavoitus- ja rakennusjaosto palautti hankkeen uudelleen valmisteltavaksi. Kuva: Erkki Koivisto

Monitoimihallihankkeesta kertova rakennuskyltti roikkuu Hakkarin tenniskentän aidassa. Vaihtoehtoiseksi sijaintipaikaksi on kaavailtu myös yksitysen maanomistajan maata Urheilukadun pohjoispuolelta. Kaavoitus- ja rakennusjaosto palautti hankkeen uudelleen valmisteltavaksi. Kuva: Erkki Koivisto

Lempäälän kaavoitus- ja rakennusjaosto päätti palauttaa äänestyspäätöksellä Hakkarin urheilualueen asemakaavan muutos- ja laajennushankkeen uudelleen valmisteltavaksi.

Kunnan asettama ohjaustyöryhmä oli valinnut niin kutsutun Vapari-hallin sijoittamiseksi Hakkariin  kaksi eri luonnosvaihtoehtoa.

Toisessa luonnosvaihtoehdossa oli mahdollistettu monitoimihallin sijoittuminen nykyisen jäähallirakennuksen koillispuolelle. Rakennuksen sijoittaminen alueelle edellyttää jäähallin yhteydessä sijaitsevien pysäköintipaikkojen uudelleen järjestelyä sekä pysäköintipaikkojen lisäämistä. Uusi urheiluhalli edellyttää maanrakennustöitä, joissa tasataan pysäköintialueen takana oleva kumpare ja hiihto- ja virkistysreitin sekä frisbeegolfradan muutosta. Maakaasulinja ja muuntamo jouduttaisiin uusimaan.Vihtoehto kaventaa liito-oravan  arvioitua elinpiiriä ja lepakkojen potentiaalista ruokailualuetta. Alue sijoittuu osin Lempäälän Jäähalli Oy:n vuokraamalle maalle.

Toisessa luonnosvaihtoehdossa on  mahdollistettu monitoimihallin sijoittuminen yksityiselle maalle Urheilukadun pohjoispuolelle liikenteellisesti toimivampaan paikkaan. Rakennuksen sijoittuminen edellyttää maanrakennustöitä ja pysäköintipaikkojen lisäämistä. Maa-alue jouduttaisiin hankkimaan kunnan omistukseen.

Jouko Rautkivi (kd) ehdotti, että luonnosvaihtoehtoja ei aseteta nähtäville, vaan asia palautetaan valmisteltavaksi. Hänen ehdotuksensa puolesta äänestivät Riitta Halme (kesk), Maria Harjumäki (kok), Silja Kiehelä (sd), Jouni Kotiranta (kok), Juha Tikkanen (kesk), Reijo Jakovuori (ps) ja Tuija Seppänen (kok). Esittäjän esitystä puolsivat Juhani Ojala (sd), Anita Haapasalmi (sd) ja Matti Tolvanen (vas).

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?