Sorjosen partaveitsi

Ollaan katseltu ykköseltä ja YLE Areenasta suomalaista poliisisarjaa Sorjonen. Kaikkiaan 11-osaisessa sarjassa on viisi erilaista tarinaa. Pari jaksoa vielä näkemättä. Helsinkiläinen rikospoliisi (siis se Sorjonen) muuttaa Lappeenrantaan muka helpompien keissien (niin kuin nykyään pitää hienosti sanoa) pariin. Eihän siinä tietenkään niin käy, meno on hurjempaa kuin Hesassa konsanaan. Itäraja on sopivan lähellä ja niin saadaan mukaan venäläistä rikollisuutta suomalaisten kanssa kimppaan. Valinta haiskahtaa tarkoituksenmukaiselta: näin saadaan sarjaa eksoottisempana ja rohkeampana myytyä ulkomaille.

Ei ne tapaukset nyt niin hirveän ihmeellisiä ja erikoisia ole. Ruumiita tulee niin kuin muissakin vastaavissa poliiisisarjoissa. Formaatti on muutenkin tuttu: pomo on arvostelulle arka, virkansa puolesta pelkäävä, byrokraatti ja hankala – sankaripoliisi rikkoo sääntöjä sen kun ehtii ja tulosta tulee.

Minut sarjaan koukutti Sorjosen työskentelymetodi. Kun aineistoa rikoksesta alkaa kertyä, Sorjonen nostaa sormen ohimolleen, kääntää katseensa pään sisään ja analysoi aineiston. ”Jokin tässä ei nyt täsmää.” Katsoja näkee saman minkä Sorjonenkin, mutta Sorjonen näkee sen merkityksen. Pienillä ”merkityksettömillä” eleillä, sanoilla jne voi olla ratkaiseva merkitys.

Kadehdittavaa on, miten joku (vaikkakin tässä kuviteltu henkilö) osaa nähdä valtavan informaatiomäärän, hälyn joukosta sen olennaisen. Tosielämässä me olemme kaiken aikaa informaatiotulvan kohteena. Mikä siitä on totta, mikä merkityksellistä. Tutkittu viisaus on, että mitä useammin valhetta toistetaan sitä nopeammin sitä aletaan pitää totena. Ei tarvitse kuin ajatella esim. USAn presindentinvaalikampanjaa.

Englantilaisen fransiskaanimunkin ja filosofin Wilhelm Occanialaisen (noin 1285 – 1350) elämäntyöstä on jäänyt jälkipolville Occamin partaveitsi. Siinä tarkastellaan yksinkertaisuutta. Partaveitsi leikkaa kaiken ylimääräisen, asiaankuulumattoman pois. Yksinkertaisin selitys jollekin ilmiölle on todennäköisesti myös paras selitys.

”Non sunt multiplicanda entia praeter necessitatem.” Asioita ei tule monimutkaistaa tarpeettomasti. Useimmat asiat ovat itse asiassa hyvin yksinkertaisia, liiankin yksinkertaisia. Työilmapiiriä parantaa parilla pykälällä jo se jos pomo aamulla töihin tullessaan sanoo huomenta, ei siinä laivaristeilyjä tarvita. Hyvää palvelun laatua taas ei ole: ”kaikki asiakaspalvelijamme ovat juuri nyt varattuja, palvelemme teitä mahdollisimman pian …”

 

Wilhelm Occanialainen oli myös sitä mieltä, että on turha käyttää useampia asioita siihen, mikä voidaan tehdä vähemmällä. Siis säästäväisyyden periaate.

 

Mistä lienee syntynyt sellainen käsitys, että asiat pitää esittää vaikeaselkoisesti, pitkän kaavan mukaan ja rönsyilevästi. On niin kuin fiksumpaa? Yksinkertaisesti asiansa esittävää pidetään itseäänkin vähän yksinkertaisena.

Olen usein toivonut, että olisin vaikkapa vain 5 – 10 %:a fiksumpi, viisaampi, että osaisin erottaa kaiken moskan seasta sen, mikä on olennaista, tärkeää ja totta. Olisin niin kuin Sorjonen, että hiukan pysähtymällä ajattelemaan ymmärtäisin, mikä tässä nyt ei oikein täsmää ja miten se saadaan täsmäämään. Mutta ei kun ei: niinpä teidän on tyytyminen tällaisiin kolumneihin.

Tapio Eronen

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?