"Kunnia Herran, maassa nyt rauha, kun Jeesus meille armon toi"

Keski-ikä 91 vuotta 7 kuukautta

Antti Hakakoski (vas.) ja Reino Perämäki valmistautuvat saapumaan paimenina estradille. Kuva: Erkki Koivisto

Lempäälän kunnanvaltuutetut saivat vuoden viimeisessä kokouksessaan tunnelmallisen lähdön joulun viettoon. Lempäälän sotaveteraanien ryhmä avustajineen kävi kunnanvaltuuston kokouksen päätyttyä esittämässä jo kuuluisaksi tulleen joulukuvaelmansa, jossa valtuutetut lauloivat innokkaina mukana.

Saavutus on jo fyysisenä suorituksena vertaansa vailla, sillä esityksessä mukana olevien sotaveteraanien keski-ikä on jo seitsemän kuukautta päälle 91 vuotta. Vanhin esiintyjistä on paimenena esiintynyt Reino Perämäki, 95. 12-henkisen produktion muut avokuntoutustoiminnassa mukana olevat jäsenet ovat paimenet Antti Hakakoski ja ohjaaja Markku Laine, Olli Hovi Joosefina, Laura Räsänen Mariana, enkelit Kunto Lehtonen, Taimi Vuotilainen, ohjaaja Mari Väätäinen ja fysioterapeutti Tuula Paavola sekä valaistusmestari Kaija Keinonen ja esilaulaja Pertti Keinonen sotaveteraaniyhdistyksestä. Esityksen ohjasi Marja-Leena Laine.

Lempääläläiset sotaveteraanit esittivät joulukuvaelman ensimmäisen kerran yhdeksän vuotta sitten. Toiminta on vakiintunut niin, että viikolla 50. ryhmällä oli peräti kolme esitystä: sunnuntaina veteraanien joulujuhlassa, keskiviikkona kunnanvaltuustossa ja perjantaina Ehtookodon asukkaille.

Lempäälässä on vajaat 30 sotaveteraania. Toistakymmentä heistä on sotainvalideja.

HEI, LÖYSIT TIMANTIN!

Tämä sisältö on lehden tilaajille.

Uusi käyttäjä, luo itsellesi tunnukset, niin pääset aloittamaan ilmaisen kokeilujakson.

Kommentoi

XHTML: Voit käyttää näitä tägejä: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>