Ehdota vuoden liikuntatekoa tai kunnon kuntalaista

Vesilahden kunnan hyvinvointilautakunta huomioi vuosittain vapaa-aikasektorilla ansioituneita henkilöitä sekä tahoja. Hyvinvointilautakunta palkitsee Vuoden liikuntateon, Kunnon Kuntalaisen ja Vesilahtelaisen kulttuuriteon. Esitykset ja hakemukset on toimitettava liikunta- ja nuoriso- tai kulttuuritoimeen 31. joulukuuta mennessä.

Vuoden liikuntateko -palkinto voidaan myöntää Menestynyt urheilija -palkintona vesilahtelaisille tai vesilahtelaista seuraa edustavalle menestyneille tai lupaaville urheilijoille vuoden aikana saavutetuista urheilusuorituksista. Hakemuksesta on ilmettävä vuoden parhaat saavutukset.

Tunnustuspalkinto voidaan myöntää myös seuralle, joukkueelle tai ansioituneelle seuratyöntekijälle Vuoden liikuntateko -palkintona muilla kuin kilpailusaavutuksiin liittyvillä perusteilla.

Vuoden liikuntateko voi olla myös Vesilahdessa toteutettu, merkittävä liikuntatapahtuma, – teko tai toimintamuoto, joka tuo Vesilahdelle myönteistä näkyvyyttä.

Seurat voivat tehdä esityksiä valmentajista ja/tai ansioituneista, pitkäaikaisen seuratyön tehneistä jäsenistä, joita seura katsoo olevan perusteltua palkita Kunnon Kuntalainen -huomionosoituksella.

Kunnon Kuntalainen -tunnustuksella halutaan nostaa kunto-, harraste- ja terveysliikunnan arvostusta. Esimerkkien löytäminen ja hyödyntäminen, liikunnan edellytysten ja paikkakunnan imagon kehittäminen sekä terveellisten elämäntapojen edistäminen ovat kaikkien kuntalaisten eduksi.

Vesilahtelainen kulttuuriteko -tunnustuksen voi saada henkilö, yhteisö tai tapahtuma, joka toiminnallaan on tuonut positiivisella tavalla esille vesilahtelaista kulttuuria pohjautuen joko vanhaan perinteiseen kulttuuriperintöömme tai luoden uusia paikallisia kulttuurin tapahtumia tai toimintatapoja. Kulttuuriteko voi olla pitkäjänteistä työtä vesilahtelaisen kulttuurin hyväksi tai yksittäinen tapahtuma tai teko paikalliskulttuurin kentällä.

Kulttuuri kattaa laajasti eri taiteenalat (musiikki, kuvataide, teatteri, kädentaidot, tanssi, lausunta, lasten -ja nuorten kulttuuri, ikäihmisten kulttuuritoiminta jne.)

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?