Joulutunnelmaa Valkean kirkkokonsertissa

Soundiltaan kuoromainen lauluyhtye Valkea esiintyy loppiaisen kirkkokonsertissa Lempäälässä.

Vielä kerran tämän joulun aikana tarjoutuu tilaisuus hiljentyä joulumusiikin ja joulun sanoman äärelle. Loppiaisena lauluyhtye Valkea Kangasalta vierailee Lempäälän Pyhän Birgitan kirkossa jouluohjelmistollaan.

Konserttiin voi mennä kuulemaan tuttuja ja vähemmän soitettuja joululauluja uudelleen sovitettuina.

Valkea koostuu 10 kangasalalaisesta laulajasta, joista jokaisella on harrastustaustaa laulun, kuorotoiminnan tai jonkin instrumentin soittamisessa. Ikähaarukka pyörii noin 30 ja 50 vuoden välillä.

Musikaalisuuden lisäksi laulajia yhdistää vahva hengellisyys. Laulajien joukossa on Lempäälän seurakunnasta tuttu työntekijä, diakoni Sanna Tiainen.

Valkea pitää esikuvanaan kaikkia tunnetuimpia a cappella -lauluyhtyeitä. Kokoonpanoon kuuluu seitsemän naista ja kolme miestä, joten oma tyyli ja soundi on kuoromainen. Ohjelmisto koostuu hengellisistä a cappella -lauluista virsistä gospeliin.

Valkea on laulanut yhdessä kaksi ja puoli vuotta. Kokoonpano syntyi, kun yhteisen tutun perhejuhlaan kokoontunut laulava porukka huomasi jakavansa saman haaveen lauluyhtyelaulamisesta.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?
Monet artikkeleistamme ovat vain rekisteröityneille lukijoille. Luo tunnukset, niin pääset lukemaan enemmän. Rekisteröityminen on helppoa ja maksutonta.

Kommentoi

XHTML: Voit käyttää näitä tägejä: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>