Loiske avasi uuden vuoden rökälevoitolla Raahesta

Loiskeen Teemu Heinonen (15) viimeisteli upean vapaapotkumaalin voitossa AS Moonista. Kuva: Antti Raunio

Futsalin ykkösdivisioonan vuoden lempääläisavauksessa nähtiin latautunut ja voitonnälkäinen Sääksjärven Loiske. Vanha vuosi päättyi joukkueelta murheellisesti useampaan tappioon, mutta vuosi 2017 muutti heti kurssin, kun raahelainen AS Moon kaatui Hakkarissa komein maalilukemin 9 – 4 (4-2). Voittonsa ansiosta Loiske kipusi tasaisessa keskikastissa sarjataulukon seitsemänneksi.

–Avausjakso mentiin tasaisemmin, mutta onneksi toisella puolikkaalla homma ratkaistiin paikoistamme, puhalteli helpottunut Loiske-luotsi Raimo Ahola pelin jälkeen huojentuneena miehenä.

Peli aaltoili futsalmaiseen tapaan päästä päähän, mutta liekö pitkä bussimatka kangistanut peräpohjalaisjoukkueen liikettä, sillä etenkin toisella jaksolla raahelaispuolustuksesta löytyi runsaasti tilaa. Varsinkin Teemu Heinosella oli makea pelipäivä, sillä harvemmin maalimerkintöjä kokoava peluri iski kaksi maalia, joista toinen tuli ovelan vaparikuvion sinettinä.

Loiskeen maalit jakaantuivat sopuisasti monen meihen kesken, sillä osumia kuittasivat Henosen lisäksi nimiinsä Samuli Salminen, Tommi Ahola, Ali Al-Zubeidi, Juuso Järvenpää, Otso Suonpää ja Ilkka Leppänen kaksi kertaa.

Loiskeen tie vie seraavaksi Ouluun sarjajumbo FC Opan vieraaksi.

Loiskeen Ilkka Leppänen iski kaksi maalia keltapaitaisten raahelaisten verkkoon. Kuva: Antti Raunio

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?