Unelmat liikkeelle innostaa kaikenikäisiä

Olympiakomitean koordinoima Liikumisen unelmavuosi on osa Suomen itsenäisyyden 100-vuotisjuhlavuoden ohjelmaa. Vesilahti on teemavuodessa aktiivisesti mukana.

Suomen itsenäisyyttä juhlitaan tänä vuona monin tavoin, myös liikunnan ja urheilun merkeissä. Vuosi 2017 on valtakunnallinen liikkumisen unelmavuosi, jonka tavoitteena on saada koko Suomi liikkeelle. Mukana on jo satoja toimijoita noin 150 paikkakunnalta. Mukana on myös Vesilahti, joka tarjoaa kuntalaisille joka kuukauden teeman mukaisia tempauksia ja toimintaa.

Tammikuussa vietetään kaatumisen teemakuukautta. Ajankohtaista aihetta käsitellään monesta eri näkökulmasta. Muun muassa päiväkodit ja koulut opettelevat oikeaa kaatumistekniikkaa hiihdossa ja luistelussa. Kuntosalilla ohjataan hyvään lihaskuntoon ja tasapainoon kaatumisten ehkäisemiseksi ja kunta satsaa teiden hiekoitukseen ja auraukseen.

Nuorisotoimi jalkautuu luistelukentille ja tarjoaa kypäräpäisille luistelijoille kaakaota ja pientä purtavaa. Myös kirjasto on mukana ja sen vinkkikärryyn on koottu tammikuun ajaksi tietoa kaatumisen kannalta tärkeistä asioista.

Helmikuussa vietetään Hiihto-Helmikuuta, jolloin kannustetaan koko Vesilahti suksille. Hiihtopassiin kerättyjen leimojen

palauttajien kesken järjestetään arvonta ja ystävänpäivänä voi houkutella kaverin mukaan ladulle.

Arkiliikunta on teemana maaliskuussa. Silloin muun muassa autetaan ikäihmisiä lumitöissä ja kävellään kauppaan sekä kouluun.

Huhtikuussa keskitytään oikeanlaiseen ravintoon. Tuolloin vietetään muun muassa Sydänviikkoa, jonka teemana on miten terveellinen ravinto vaikuttaa elämänlaatuun.

Pyörät laitetaan pyörimään toukokuussa, kun polkupyörät kaivetaan varastoista. Huoltopisteellä huolletaan polkupyöriä, rullaluistimia ja rollaattoreita. Rollaattorilla tehdään myös retki kodalle. Unelmien liikuntapäivää vietetään 10. toukokuuta, ja silloin liikkumaan haastetaan kaikkia kuntalaisia.

Heinäkuussa liikutaan rennosti ja pelataan pihapelejä, joita saa lainata myös kunnan liikuntavälinekirjastosta. Kunnan monet ulkoiliikuntapaikat jalkapallogolfista yleisurheilukenttään otetaan tuolloin aktiiviseen käyttöön.

Jos koskaan on tehnyt mieli halata puuta, on sen aika elokuussa. Silloin vietetään Halaa puuta -viikkoa ja Unelmat liikkeelle -teemavuotta metsä- ja luontoteemalla. Yhteiset sieniretket asiantuntijan opastuksella keräävät sienestäjät yhteen.

Syyskuulle kaavaillaan Tahko Pihkalan taistoa, joka on leikkimielinen kisa kaikenikäisille. Kisoja järjestetään päiväkodeissa, kouluissa ja myös senioreille.

Lokakuussa uuden tulemisen tekee viime vuonna huippusuosituksi tapahtumaksi noussut SenioriGo. Tuolloin senioriväelle järjestetään toimintaa koko kunnassa viikon ajan. Ohjelmassa on liikuntaa, kulttuuria, kädentaitoja ja mukavaa yhdessäoloa.

Loppuvuosi kuluu kulttuurin ja henkisen hyvinvoinnin parissa. Marraskuussa järjestetään nuorten KultTour-viikot ja kannustetaan käymään museoissa, teatterissa tai näyttelyssä. Joulukuun teeman puitteissa annetaan itselle lupa levätä ja lasketaan stressitasoa.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?