Lempäälän seurakuntatalo sijaitkoon kirkon vieressä

Käyn Lempäälässä Rantalan avantouinnissa. Saunan lauteilla on miehiltä kuulunut nyt runsaasti keskustelua ja palautetta minulle siitä, että mitä järkeä on seurakunnan omalta tontilta siirtyä pois ja siirtää srk talo muualle.

Olen painottanut , että syksyn aikana on ollut neuvostossa minun nähdäkseni yksimielisyys siihen, että nk. kahden asunnon loukkuun ei seurakunnan hallinto taloasiassa aja. Kaikki seurakuntalaiset, jotka minulle asiaa kommentoivat, että seurakuntatalo on pidettävä kunnossa jatkossakin. Mielestäni nykyinen omalla keskiajalta peräisin olevalla tontilla oleva talo palvelee käyttäjiään erinomaisesti. Siitä lähdetään seppeen laskuihin, kirkonmenoihin, konfirmaatioihin, ja onhan siellä vietetty hääjuhlani. Taloa tarvitaan partiolle, kuoroille ja hautaustoimelle sijantinsa takia.

Looginen johtopäätökseni on, että seurakuntatalon virallinen siirto radan taakse ei ole järkevää toimintaa seurakunnan kannalta ajateltuna. Kunnan kannalta se on, koska tarvitaan uusi virastotalo ja sille maksajia. Seurakunnalle luvattiin ensin talosta kokoustiloja yhdessä kunnan kanssa, sitten kuulin ettei uuteen virastoon olekaan tulossa kunnanvaltuuston kokoustiloja, siten ei myöskään seurakunnan.

Ennen joulua äänestin talohanketta vastaan. Siinä vaiheessa syy vastustaa hanketta oli se, että asiaa ei mielestäni ollut
oikeaoppisesti kunnan toimesta kilpailutettu. Tässä vaiheessa valmistelu ontui ja valmiutta päätöksiin mielstäni ei ollut.
Meille ei esitetty kokouksessa tarkkaa budgettia, joka perustuisi sitovaan tarjoukseen. Puheenvuoroissa puhuttiin, ettemme voi jäädä tapulin taakse.

Mielestäni kuitenkin nykyinen seurakuntatalo ansaitsee sen arvonannon, joka sille kuluu. Sitä tarvitaan kirkon lisäksi nykyisellä paikalla, keskiaikaisella omalla tontilla. Pidetään kiinni perinnöstämme ja huolehditaan sen kunnosta jatkossakin. On menneiden polvien halventamista, jos siirrymme vuokratiloihin, esipolvien meille antamasta perintötontista. Museoviraston mukaan taloon voidaan tehdä tulevaisuuden tarpeisiin lisäkerros, joten talon toimintaa voidaan kehittää jatkossakin!

Veikko Kuumola, kirkkovaltuutettu

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?