Mestis on raskas bussisarja

Lempäälän Kisan jääkiekkomiehet saivat maistaa bussissa matkaamisen ihanuutta oikien huolella menneen pariviikkoisen aikana. Viikon sisään LeKi matkusti karkeasti laskettuna rapiat 2100 kilometriä linjurissa, kun matkat veivät joukkuetta Joensuun kautta Iisalmeen ja sitten erillisreissuina Jyväskylään ja Savonlinnaan. Vaikka bussikuskeilla on lakisääteiset taukonsa ja urheilujoukkue matkanteon palastelee pätkiin jaloittelun takia, ei moinen kököttäminen voi olla näkymättä peliesityksissä jäällä.

Esimerkiksi perjantaina 27. tammikuuta peli päättyi Savonlinassa noin kello 21. Jälkiverryttelyiden, suihkujen ja syönnin jälkeen joukkueen kotimatka pääsi alkamaan noin kello 22 – 22.30 ja edessä oli 370 kilometrin eli viiden tunnin paluumatka. Kotisänkyihinsä pelaajat pääsivät kömpimään aamuyöstä noin kolmen kieppeissä. Seuraavana iltana oli taas peli, vastaan Hakkariin saapui RoKi Rovaniemeltä, joka oli edelliskerran ollut tulessa kahdeksan päivää aiemmin kotiareenallaan.

– Olihan meillä RoKi-ottelussakin alussa paikkamme, läpiajoja ynnä muita mestoja. Pelasimme 36 minuuttia oikein mallikkaasti, Kisa-piiska Miikka Kuusela mietiskeli.

Bussissa istumisen raakuuden tuntee niin pelaajat kuin valmennusjohtokin.

– Puoli vuorokautta menee bussissa istumiseen, kun käy Savonlinnassa ja sitten pitäisi pystyä pelaamaan seuraavana päivänä kotona. Tämä on toistunut kaksi kertaa tämän kauden aikana, tuntuu älyttömältä. Totta kai jokainen ymmärtää, että joukkueita on ympäri Suomea ja vieraspelit pitää ohjelman mukaan hoitaa, mutta tällainen yksittäinen piipahdus maistuu oudolta.

– Mestis on tänä vuonna tosi tasainen. Yksikään ottelu ei ole ennalta selkeä yhdellekään joukkueelle. Tämän viikon peleissä on kuusi pistettä taas jaossa, niistä pitää kynsin ja hampain taistella, alleviivaa Kuusela

Siirtoraja jääkiekossa lähenee ja Kisakin kiikaroi pelaajamarkkinoita, joskaan ei kovin tarkalla mikroskoopilla.

– Pakkipäähän lähinnä kiikaroimme vahvennusta. Siirtorajalla vasta varmistuu liigasakkienkin palapelit, ne vaikuttavat meihinkin useammankin pelaajan tiimoilla. Taloudellinen tilanteemme ei mahdollista mihinkään rahahankintoihin, tiedottaa puheenjohtaja Jukka Laakso Kisasta.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?
Monet artikkeleistamme ovat vain rekisteröityneille lukijoille. Luo tunnukset, niin pääset lukemaan enemmän. Rekisteröityminen on helppoa ja maksutonta.

Kommentoi

XHTML: Voit käyttää näitä tägejä: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>