Mari ja 17 kääpiötä

Tunnetko Marin? Mari huolehtii jälkikasvustasi silloin, kun sinä olet töissä. Koulupäivän päätyttyä hänellä on vastuullaan peruskoulun pienimmät oppilaat. Ekaluokan enkelien ja tokaluokan tonkelien lisäksi joukossa häärii esikoululaisia, joiden reppu on suurempi kuin lapsi itse.

Marin ammattitaito on rautainen. Hän hoitaa homman kotiin tarjoten lapsille iltapäivän tunteina monenlaista toimintaa, virikettä ja ilon sekä oppimisen hetkeä. Siinä samalla hän toimii rauhanneuvottelijana, sylinä ja erotuomarina. Epäilen, että ohjelmasta huolimatta päivissä on hetkiä, jolloin pääpaino on selviytymisessä.

Iltapäiväkerholaisia on 17 ja Maria on yksi. Otetaan esimerkiksi tilanne, jossa koko poppoo on pihalla, ja yhdelle pienelle iltapäiväkerholaiselle sattuu vahinko. Maria tarvitaan etsimään vaihtovaatteita ja auttamaan itkuista ipanaa, mutta pihalla on joukko lapsia, joita ei voi jättää yksin. Yhtälö on mahdoton.

Ystäväni kertoi erään kunnan päiväkodissa tapahtuneesta tilanteesta, jossa päiväkodintäti oli kaatunut murtaen molemmat kätensä. Hänellä oli työkavereita apuna, mutta entä jos niin kävisi Marille?

Lasten koulupäivän ja aikuisten työpäivän pituus eivät kohtaa, ja hyvä niin. Jotta vanhemmat voivat tehdä töitä, tarvitaan Maria.

Miksi Mari sitten on yksin? Syy löytyy kukkarosta. Tai tarkemmin sanoen ei löydy. Nimittäin rahaa. Työntekijät ovat kalliita, eikä rahaa ei ole mihinkään muuhunkaan. Säästöt haukkaavat osansa jokaiselta.

Koulut tekevät säästöjen edessä ihmeitä ja taikatemppuja joka päivä. Penninvenyttäjiksi pakotetut opettajat kierrättävät kirjoja ja nyhjäisevät tyhjästä. Kloonautumista eivät hekään kuitenkaan osaa. Apukäsiä on luokassa lukuvuosi lukuvuodelta vähemmän. Aamu- ja iltapäivätoiminnasta säästetään, joten Mari ja 17 lasta ovat keskenään.

Kirjalilija, bloggaaja Satu Rämö kertoo Salamatkustaja-blogissaan mielenkiintoisen asian kotikaupungistaan Reykjavikista. Kaupungissa päätetään äänestämällä mitä yhteisillä verorahoilla toteutetaan ja mitä ei. Kaupunkilaiset saivat äänestää itselleen parempaa kotikaupunkia. Kaupungin kunnostukseen jaettiin noin 145 000 euroa. Äänestystulosten perusteella toteutettiin muun muassa julkiset vessat kaupunkilammen vieressä olevaan puistoon ja hidasteita tieosuuksille päiväkotien läheisyyteen.

– Kun ihmiset tietävät, mitä maksaa pätkä suojatietä tai uusi leikkikenttä, näkee ihan eri tavalla mitä verorahoilla saa vastineeksi. Samalla tulee tajunneksi, että kaikkea ei voi saada: päätöksenteko on aina priorisointia. Päättäjien on pakko päättää, mihin rahat riittävät ja mihin eivät, Satu Rämö kirjoittaa.

Islannin mallia lähidemokratiasta olisi mielenkiintoista kokeilla myös meillä. Äänestäisin silmänräpäyksessä Marille työkaverin. Voisin vaikka ajaa vähän kuoppaisemmalla tiellä, ostaa itselleni otsalampun pimeisiin iltoihin tai maksaa suoraan lisää iltapäiväkerhosta.

Eniten olen huolissani Marista. Jos vastuun alle uupuu, ei oppilaita olekaan koulun jälkeen olekaan vastassa tuttu ohjaaja. Nostetaan kaikki hattua iltapäiväkerhojen Mareille, koska he ovat meidän arkemme sankareita.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?