Lempäälän Työväenyhdistys toivoo yhteistyön toimivan maakuntauudistuksessa

Lempäälän Työväenyhdistyksen syyskokous päätti muuttaa yhdistyksen sääntöjä siten, että hallituksen ja puheenjohtajien toimikausi on kaksivuotinen. Kokous valitsi yhdistyksen johtoon hallituksen, johon kuuluvat jäseninä Fatimah al-Zeaidi, Tarja Holttinen, Juha Leppänen, Eero Ruotsila ja Niina Selin. Puheenjohtajana toimii Tuula Petäkoski-Hult ja varapuheenjohtajana Mikko Koivuluoma. Järjestäytymiskokouksessa tammikuussa sihteeriksi valittiin Tarja Holttinen, jäsenasioista vastaa Eero Ruotsila ja kansainvälisistä asioista puheenjohtaja.

Kokousväen keskustelun aiheina olivat erityisesti valtakunnalliset uudistukset, joista maakuntauudistukseen liittyvät sosiaali- ja terveyspalveluiden järjestämistavan muutokset synnyttivät eniten huolenaiheita erityisesti paljon palveluita tarvitsevien näkökulmasta.

– Osallistujat toivovat, että yhteistyö kunnan ja maakunnan välillä on toimiva alusta alkaen eikä synny arkielämää vaikeuttavia tietokatkoksia tai palveluiden puutetta, sanoo puheenjohtaja Tuula Petäkoski-Hult.

Lempäälän kuntakeskustan uudistumisen toivottiin etenevän hyvässä yhteistyössä eri toimijoiden kanssa.

Lisäksi toivottiin, että keskustan rakentamis- ja kehittämishankkeille löytyy myös kunnan ulkopuolelta tulevaa rahoitusta. Kirjaston ja nuorten toimintatilojen toteutumista pidettiin välttämättömänä.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?