Ideointi käänsi Lempäälän talouden plussalle

Lempäälän kunnan tulos vuodelta 2016 on positiivinen. Kunnan tavoitteena oli katkaista useamman vuoden kestänyt tappiokierre. Tulevaisuusohjelman mukaisesti viiden miljoonan euron vuotuinen alijäämä oli suunniteltu hoidettavan kolmen vuoden aikana. Talous käännettiin puolessatoista vuodessa.

Vuonna 2016 Lempäälän kunnassa otettiin käyttöön uusi tapa toimia, ja koko henkilöstö on osallistunut uuteen tekemiseen erilaisin tavoin. Se tuottaa kunnanjohtaja Heidi Rämön mukaan tulosta.

– Laitoimme tuulemaan ja pääsimme jo tänä vuonna positiiviseen tulokseen. Emme ole Lempäälässä valinneet helppoa tietä säästöihin. Lempäälässä ei ole lakkautettu kouluja eikä kylätaloja. Myöskään veroprosentteja ei ole nostettu. Päätimme etsiä ratkaisut yhdessä henkilöstön kanssa; pienistä puroista ja monista lähteistä kokosimme ainekset muutokseen. Nyt meillä on mahdollisuus tulevaisuuden investointeihin ja voimme rakentaa kuntakeskuksen Lempäälä-talon asemanseutuineen, Rämö kertoo.

Vuoden 2016 tuloksessa iso merkitys oli yhteisöverotuoton kasvulla sekä onnistuneilla tonttikaupoilla, erityisesti Marjamäen alueella.

Valtionosuuksia Lempäälän kunta saa tänä vuonna kolme miljoonaa euroa vähemmän kuin vuotta aiemmin, minkä vuoksi talouden tervehdyttämistä on tärkeää jatkaa.

– Tulevaisuudessa kunnat tulevat näkemään entistä suurempia muutoksia maakuntauudistuksen myötä. Kaikki tämä vaikuttaa merkittävästi kuntien investointimahdollisuuksiin sekä tehtäviin. Määrätietoinen, tulevaisuuteen katsova taloudenpito on siten keskeisessä asemassa siinä, että kasvukunnan tarpeelliset investoinnit voidaan hoitaa hyvin.

Myös yrittäjien palvelemiseen on Lempäälässä kiinnitetty erityistä huomiota.

– Olemme avanneet yrittäjien hotline-puhelinpalvelun ja palkanneet asiakkuuspäällikön. Haluamme, että yrittäjämme ovat osa Lempäälä-yhteisöä ja me teemme kaikkemme ollaksemme heidän tukenaan, Heidi Rämö innostaa

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?