Leena Nurmi ja Aino-Kaisa Saarinen hiihtivät parisprintin Suomenmestareiksi

LeKi karkasi Leena Nurmen ansiosta pääjoukolta jo ensimmäisellä osuudella. Kuva: Antero Korhonen

Keuruun komealla hiihtostadionilla oli sunnuntaina  5. helmikuuta komeaa kuultavaa ja nähtävää, kun Lempäälän LeKi:n Aino-Kaisa Saarinen ja Leena Nurmi ottivat parisprintin Suomenmestaruuden.

Kaksikko oli vankka mitaliehdokas jo perjantaista pitäen, jolloin Nurmi hiihti sprintin neloseksi. Hän osoitti siten itselleen ja muille, että koko pitkän kesän jatkuneesta sairasteluputkesta huolimatta hän oli ehtinyt loppuvuodesta kehittää  ainakin kansalliselle tasolle riittävän kunnon. Ja kun Saarinen porhalsi lauantaina kympin pronssille, niin mitalitavoite kirkastui.

Karsinta oli LeKi:n kaksikolle kevyt alkupala. Loppukilpailua kisalaiset johtivat Nurmen voimin startista pitäen. Johto oli ensimmäisessä vaihdossa  viitisen sekuntia, mutta Saarinen ei jäänyt odottelemaan muita, vaan lisäsi etumatkaa. Kuuden kiekan ja noin 20 minuutin jälkeen Saarinen sivakoi LeKi:n ylivoimaisena mestarina maaliin. Sauvan katkeaminen ja polvilleen meno toisella osuudella ei sanottavasti häirinnyt.

Maajoukkuehiihtäjien poissaolo heikensi muutaman seuran panosta. Kisapaikalla kuitenkin tuumittiin, että kaikkienkin mukana ollen LeKi olisi ollut paha voitettava.

Minuutti maaliin tulon jälkeen Saarista vielä hengästytti, mutta Nurmi oli jo sees. Kuva: Antero Korhonen

Lehdistötilaisuudessa  Leena Nurmi tunnusti, että  kisaan lähdettiin voittomielellä. Aikku Saarinen pursui hieman liikuttuneenakin tyytyväisyyttä:

– Ensimmäisen kerran tänä tällä kaudella hiihto kulki rytmikkäästi ja lopussa helpostikin. Oli ilo hiihtää.

Lahden MM-joukkueeseen jo nimetty Saarinen kuten myös sprinttijoukkueeseen varalle nimetty Nurmi kilpailevat seuraavaksi Otepään maailmancupissa  18.–19. helmikuuta Se on Lahtea ajatellen molemmille LeKi:n mestareille tärkeä paikka.

Kisalaiskaksikko Jani KetoEsa Seppä oli 50-vuotiaiden joukkueviestissä 43:s.

Teksti ja  kuva: Antero Korhonen

Kommentoi

XHTML: Voit käyttää näitä tägejä: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>