Rukous voimanamme

Kun eroamme meille rakkaista ihmisistä, tulee mieleen haikeutta ja huoltakin. Esiin nousee hiljainen rukous: Hyvä Jumala, siunaa ja varjele häntä… Kun joku yllättävä, pelottava asia kohtaa, nousee esiin hätäinen pyyntö: Hyvä Jumala, auta meitä nyt… Saamme näin ikään kuin siirtää hätäämme ja huoltamme Luojamme kannettavaksi, turvata häneen.

On suuri siunaus, jos rukouksen tie on meille jo lapsena avattu. Se tie voi kulkea sukupolvien läpi. Siihen liittyy muistoja rakkaista ihmisistä ja onnellisista tapahtumista. Vahvinkin meistä tarvitsee tällaista uskon ja toivon tukea elämäänsä varsinkin tänä aikana, joka tuo paljon uudenlaista turvattomuutta ja pelkoa. Kunpa me osaisimme ohjata lapsiamme ja nuoriamme rukouksen maailmaan. Antaisimme heille lahjan, jonka arvo kirkastuu läpi elämän, niin kuin meille vanhemmille lapsena oppimiemme rukousten arvo.

Äitimme toimi pyhäkoulun opettajana,  ja sitäkin kautta me lapset opimme luontevasti kunnioittamaan kristillisiä elämänarvoja. Mieleeni on jäänyt, miten äitimme arkisissa leivontapuuhissaan aina valmiiksi pyörittämäänsä leipään painoi kämmensyrjällään ristin, kuin siunaten perheensä ruokapalan ja samalla kiittäen siitä. Kun tätä kaikkea muistelee nyt vuosikymmenten yli, nousee mieleen suuri kiitollisuus ja hellyys: saimme kotoa hyvät matkaeväät, esimerkiksi lapsena opitun iltarukouksen:

”Rakas Jeesus suojahasi nukkua mun taasen suo, enkelisi kaitsijaksi käske vuoteheni luo. Ota hellään huomahasi vanhempani rakkahat, koti kallis, siskot, veikot, jotka kanssain kasvavat. Suo mun päivän puuhissani sinun kanssas kulkea. Sua muistain iltasella silmät kiinni sulkea”.

 

Anni Kaunisto

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?