Anssi Vesanen takoi Kisalle tärkeän voiton

Kuva: Antti Raunio
Roope Siliämaa nosti vastustajan aloitukset tarkasti, kun Kisa voitti tiukkojen vaiheiden jälkeen Riemun erin 3 – 1 ja säilytti saumansa edetä pudotuspeleihin.

Lentopallon ykkössarjan runkosarja huipentuu lempääläisittäin kihelmöivästi. Kisa nappasi elintärkeän 3 – 1-voiton Jyväskylän Riemusta ja karkasi kolmen pisteen eroon pahimmasta uhkastaan eli Aitolahden Riennosta pudotuspelipaikkakisassa. Tulevana viikonloppuna molemmilla on kaksi ottelua, joten Kisan kohdalla on vielä saumat kivuta sarjassa jopa kuudenneksi tai seitsemänneksi tai pysyä kahdeksantena eli päästä huipentamaan kausi pudotuspeleissä. Sekin mahdollisuus on olemassa, että Riento kiilaa takaa ohi ja Kisan pelit jatkuvat taisteluna putoamista vastaan playout-sarjassa.

–Sitä olen toitottanut koko kauden ajan, että kun saamme oman pelimme rullaamaan korkealla tasolla ja tasaisesti läpi ottelun, on meitä hankala voittaa. Tällä kertaa passari ja hakkuri löysivät mainiosti toisensa, kiitteli valmentaja Harri Lehtimäki joukkuettaan ja eritoten passari Arttu Lehtimäkeä sekä hakkuri Anssi Vesasta, joka tulitti kerrassaan 30 pistettä.

Vesanen lähestyy kovaa vauhtia 37 ikävuoden rajaa, mutta fysiikka miehellä on täyttä terästä. Hoikasta varresta ei löydy grammaakaan liikaa painoa ja paikkojenkin kunto on konkarilla kohtuullisen hyvä. Maan kärkisakki Vammalan Lentopallokin on käyttänyt kuluvalla kaudella silloin tällöin Vesasen palveluksia VaLePan ja Kisan välisen farmisopimuksen pohjalta.

Kotipelissä Riemua vastaan monen katse kiinnittyi tuoreen liberon Roope Siliämaan kotidebyyttiin. Siliämaa nosti aloituksia isolta alueelta, onnistuen erinomaisesti. Joukkueen kuopus, Juuso Tulonen, sai starttipaikan aloituskuusikosta, mies hoiti sekä yleismiehen nostoroolin että iskupelin varsin mallikkaasti.

Lempäälässä viikonloppuna kisattavat HopeaSompa-finaalit siirtävät Kisan viimeisen kotipelin Kuortanetta eli 19-vuotisten maajoukkuetta vastaan Kuljuun, kun Hakkari on varattu Hoppari-väelle. Runkosarjan huipennus pelataan Loimaalla paikallaista Jankkoa vastaan sunnuntaina 19. helmikuuta. Sen jälkeen ollaan viisaampia, missä ja millä tasolla kisalaistiimin pelit jatkuvat.

 

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?
Monet artikkeleistamme ovat vain rekisteröityneille lukijoille. Luo tunnukset, niin pääset lukemaan enemmän. Rekisteröityminen on helppoa ja maksutonta.

Kommentoi

XHTML: Voit käyttää näitä tägejä: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>