LeKi tähyää jääkiekon siirtomarkkinoita tarkasti

Keskiviikkona 15. helmikuuta puoliltaöin sulkeutuu kuluvan kauden jääkiekon siirtoikkuna. Siihen mennessä on tehtävä ratkaisut joukkueiden pelaajalistojen suhteen. Helmikuun puolen välinkin jälkeen saavat A-ikäiset vielä liikkua seurasta toiseen, mutta siihen sääntöön on tullut yksi uusi lisäys.

–Mestiksen runkosarjan kolme viimeisintä sakkia joutuvat putoamiskarsintoihin, niissä peleissä eivät toisen seuran kirjoilla olevat A-nuoret eivät saa pelata, tiedottaa LeKi Hockey Oy:n puheenjohtaja Jukka Laakso.

Lempäälän Kisan kohdalla sarjatilanne kahdeksan ottelua ennen runkosarjan loppumista on niin sanotusti kaiken mahdollistava eli saumat edetä pudotuspeleihin ovat täysin realistiset, mutta sarjan tyveenkään ei matkaa juuri ole. Yksi kynnyskysymyspelaaja on maalilla koko kauden torjunut Christian Heljanko, joka ei saisi mahdollisissa putoamissarjan peleissä pelata.

–Mollarimarkkinoita tähyilemme. Kauheasti tarjontaa ei ole, mutta toki joitain virityksiä on, tiedottaa Laakso.

Tapparan, Ilveksen ja HPK:n kassa Kisa käy neuvonpitoa, keitä pelaajia ne voivat Lempäälään jättää. Yksi avainnimistä on Mestiksessä loistavasti pinnoja takonut Tapparan kirjoilla oleva Anton Levtchi.

–Näissä neuvonpidoissa on aina niin monta palasta, että niiden sovittaminen toisiinsa useimmiten ratkeaa ihan viime hetkillä, Laakso sanoo viitaten, että kahdella seuralla on omat intressinsä, loukkaantumiset vaikuttavat sekä toki myös liigaseurojen viime hetken hankinnat.

–Meillä on lisäksi reservissä muutama Mestis-debyyttinsä tehnyt oma A-nuori eli emme me pelaajapulaan joudu, Jukka Laakso toteaa.

 

 

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?