Pleijarivoitto liippasi likeltä Kisaa

Kuva: Marko Panu
Sauli Silpo johdatti joukkuettaan tunteella ja tahdolla, kun Kisa kohtasi lentopallon ykkössarjan pudotuspeliavauksessa Maaningan Mahdin. Silpon loistopelikään ei Kisaa auttanut, vaan Mahti vei voiton erin 2 – 3.

Pienestä oli kiinni, etteikö Lempäälän Kisa olisi napannut lentopallon ykkössarjan puolivälierien avauksesta voittoa. Tasaisen ottelun juhlija oli kuitenkin yli kaksituntisen trillerin jälkeen Maaningan Mahti, kuten lukemat osoittavat, Kisa vastaan Mahti päättyi 2 – 3 (16-25,25-19,25-17,23-25,11-15).

– Lähellä olimme, mutta tappiota ei märehditä yhtään pidempää. Olen vakuuttunut että Maaningalla meitä on edelleen hyvin vaikea lyödä, kommentoi Kisan valmentaja Harri Lehtimäki.

Jatkoonpääsyyn vaaditaan kaksi voittoa, joten Kisan olisi voitettava Mahti tulevana viikonloppuna kaksi kertaa. Haaste on suuri, mutta ei mahdoton, sen Hakkarin peli osoitti.

Kisan koko kauden kupletin juonena on ollut, että peliotteet ailahtelevat pelistä toiseen ja pelin sisälläkin suuresti. Näin kävi Mahtiakin vastaan.

Avauserässä Kisa oli aivan ulalla maaninkalaisten huikean syötön kanssa, mutta toinen, kolmas ja pitkälle neljäskin erä oli jopa kauden parasta Kisan peliä. Neljännen erän lopussa Kisa oli takamatkalla kivunnut 23 – 20-johtoon, mutta sitten iski viiden perättäisen virheen suma ja Mahti otti henkisesti äärettömän tärkeän niskaotteen. joka kantoi läpi ratkaisevan viidennenkin erän ajan.

Kisalaispelaajista kapteeni Sauli Silpo oli ladannut itsensä todelliseen pudotuspelivireeseen. Silpon iskut olivat purevia ja talven aikana kangerrellut syöttökin teki tuhoisaa jälkeä. Nuoren kaartin pelaajista Eetu Saarinen sai näyttöpaikan yleispelaajan tontilla, mies tarrasi siihen oivilla otteilla kiinni. Keskitorni Sten Kruuda oli sekä iskuissaan että syötöissään vahva.

Yleisöä oli saapunut Hakkariin mukavat 218 silmäparillista, möly ja mekastus oli mahtavaa.

– Olipa melkoinen fiilis hallissa. Molemmat joukkueet pelasivat hyvin, taisteluilme oli huipussaan, tiivisti mietteensä Mahdin valmentaja Pasi Seppänen.

 

 

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?