Yhteensä 185 ehdokasta

Reilu kolmannes valtuutetuista luopuu paikastaan Lempäälässä

Lempäälän valtuutettuja käy toisinaan tervehtimässä Ehtookodon kissa. Kuva: Katariina Onnela

Yhteensä 17 valtuutettua 43:sta eli runsas kolmannes kunnanvaltuutetuista ei yritä uusia paikkaansa uudessa Lempäälän kunnanvaltuustossa. Heitä viimeksi äänestäneet noin 1 700 äänestäjää joutuvat valitsemaan itselleen uuden ehdokkaan.

Suurimmasta eli 12 valtuustopaikan Kokoomuksesta jää kevään kuntavaaleissa sivuun neljä valtuutettua: Sirpa Seppä, Usko Gullstén, Tuomo Mäkelä ja Mirva Kurki. He keräsivät viime kuntavaaleissa yhteensä 362 ääntä.

Demareiden 10-henkisestä valtuustoryhmästä neljä valtuutettua ei asettunut enää ehdolle. He ovat Liisa Teeri, Mikko Nurminen, Juhani Ojala ja Pirkko Oksa. Heidän yhteenlaskettu äänisaaliinsa oli vuoden 2012 vaaleissa 384.

Keskustan kahdeksasta valtuutetusta Hannu Kopola ja Jari Viskari eivät ole uusimassa paikkaansa. He saivat viimeksi yhteensä 154 ääntä.

Perussuomalaisten nelijäsenisestä valtuustoryhmästä Reijo Jakovuori ei enää asettunut ehdolle. Hän sai viimeksi 138 äänen äänisaaliin.

Vihreiden koko kolmen naisen valtuustoryhmä menee uusiksi. Sekä Killi Jokila, Mari Larikka että Saana Raatikainen jäivät asettumatta ehdolle. Kolmikon äänisaalis oli viimeksi 417 ääntä.

Vasemmistoliiton kolmehenkisestä valtuustoryhmästä viimeksi 68 ääntä saanut  Jenni Aho-Kemppainen ei pyri uuteen valtuustoon.

Kristillisten kolmen valtuutetun ryhmästä sivuun jäävät Sanna Oikarinen ja Tauno Haapajoki. Kaksikon yhteenlaskettu äänimääri oli viimeksi 274.

Lempäälässä on kevään kuntavaaleihin asettanut ehdokkaita seitsemän valtuustossa edustettuna olevaa puoluetta kuten viime kerrallakin. Ehdokkaita on  185.

Pisin lista on Kokoomuksella, jolla on  peräti  55 ehdokasta. Seuraavaksi eniten ehdokkaita on SDP:llä, 41. Keskustalla on 31 nimen ehdokaslista. Vasemmistoliitolla on 19, Vihreillä 15, Perussuomalaisilla ja Kristillisillä 10 ehdokasta.

Kuntavaalien ehdokaslistat on jätetty keskusvaalilautakunnille. Ehdokasasettelu päättyi tiistaina 28. helmikuuta. Ehdokasasettelu vahvistetaan torstaina 9. maaliskuuta, ja varsinainen vaalipäivä on sunnuntai 9. huhtikuuta 2017.

 

Ehdokkaat, kuntavaalit 2017 Lempäälä

Suomen Sosialidemokraattinen puolue:

al-Zeiadi Fatimah lähihoitaja, Lempäälän Thaiboxing pj.,

Eskola Essi luokanopettajaopiskelija, myyjä,

Granat Ahti sosionomi,

Haapajoki Henri kokki,

Haapasaari Tarja varhaiskasvatuksen pätkätyöläinen,

Haapasalmi Anita projektityöntekijä,

Havukainen Heikki palomestari, sairaanhoitaja,

Herala Arto rakennusmestari,

Kankkunen Kari prosessimestari,

Kiehelä Silja työhönvalmentaja,

Kilpinen Jalo eläkeläinen,

Kivinen Reijo lasinpuhaltaja, Rikun vapaaehtoinen,

Koiranen Topi lastentarhanopettaja,

Koivuluoma Mikko diplomi-insinööri, linja-autonkuljettaja,

Koivunen Simo eläkkeensaaja,

Kunnas Jorma oppilaanohjaaja,

Lahtinen Hanna bioanalyytikko (AMK), sairaanhoitaja-opiskelija,

Lakanen Jari elementtityöntekijä,

Lehtonen Raimo eläkeläinen,

Leppänen Juha varastoesimies,

Lindroos Martti erikoisammattimies,

Lindstedt Erkki eläkkeensaaja, isännöitsijä,

Mansikka Anne-Mari palveluneuvoja,

Mäkinen Teemu eläkeläinen,

Ojala Carita sairaanhoitaja,

Petäkoski-Hult Tuula Fil.tri, fysioterapeutti,

Päivänen Maria sosiaalipalvelupäällikkö,

Ruotsila Eero toimitila-asiantuntija, DI,

Saarnio Kari toimitsija,

Saukko Mika myyntipäällikkö,

Saukkoriipi Aleksi kuntatalousasiantuntija,

Selin Niina luokanopettaja,

Seppälä Jukka eläkeläinen,

Stenlund-Taulasto Jonna tekstiilityöntekijä, opiskelija,

Suhonen Pertti päällikkö,

Suoniemi Päivi palveluneuvoja,

Tiensuu Hannu opinto-ohjaaja, ap.rehtori,

Tuominen Pirjo kokoonpanija,

Valakoski Kari eläkeläinen,

Virtanen Kari työnjohtaja,

Vuorma Maria valokuvaaja, graafikko.

 

Vasemmistoliitto:

Floman Riku eläkeläinen, insinööri,

Huhtala Markku eläkeläinen,

Huovinen Tanja kudonnanohjaaja, lähihoitaja,

Kosola Satu sosiaalikasvattaja,

Late Hanna laskunkäsittelijä,

Lehikoinen Hannele suunnitteluavustaja,

Lehikoinen Hannu luokanopettaja,

Lepola Satu jäteasemanhoitaja,

Liitomaa Konsta linja-autonkuljettaja,

Limola Irene tuotantotyöntekijä,

Mäkelä Raine vapaaehtoistyöntekijä, eläkeläinen,

Naskali Riku-Antti ajoneuvoasentaja, urheilija,

Ojanen Paula myyjä,

Rossi Tarja perushoitaja, kehitysvammaisten ohjaaja,

Salminen Esa suurtalouskokki,

Sorvari Sanna-Kaisa ajoneuvonkuljettaja,

Söderholm Nina kirjanpitäjä,

Söderholm Tom seripainaja,

Utriainen Samu yhdistelmä-ajoneuvonkuljettaja.

 

Suomen Keskusta:

Eloranta Tuomo maanviljelijä,

Fröjdman Hanna-Leena eläkeläinen,

Halme Riitta yrittäjä, eläkeläinen,

Hatakka Elina perhetyöntekijä, sosionomi (AMK),

Hämäläinen-Ylikahri Maikki sosiaalineuvos,

Karhila Risto-Matti opiskelija,

Kinnari Martti kirvesmies, eläkeläinen,

Konsala Heikki paikalliskehittäjä,

Kuisma Juha tietokirjailija, yrittäjä,

Kuisma Tapio maa- ja metsätalousyrittäjä,

Kärki Mikko maanviljelijä,

Lahtinen Jarkko palomies-sairaankuljettaja,

Lehtomäki Erkki lääkäri,

Liuha Tuukka yrittäjä, tradenomi,

Mikkola Markku K. E. agrologi, liikenneyrittäjä,

Mäkinen Riitta Valt.lis., tietokirjailija,

Mäkinen Terhi diplomi-insinööri, henkilöstöpäällikkö,

Niemi Marianne diplomi-insinööri, laskentapäällikkö,

Ojala Juho opiskelija,

Piironen Riikka laskentapäällikkö, sukututkimuskouluttaja,

Pirhonen Panu yrittäjä,

Pohjoismäki Taina lehtori, maanomistaja,

Rajamäki Minna yrittäjä, toimitusjohtaja,

Rautaneva Markus datanomi,

Riekki Jukka ylivääpeli,

Tappura Mikko metsätalousteknikko, maaseutuyrittäjä,

Tikkanen Juha luokanopettaja,

Tukiainen Jyrki tuotantomestari, työkykykoordinaattori,

Viljanen Pekka yrittäjä,

Vuorensola Markku agrologi,

Österberg Pauliina sosionomi (AMK).

 

Suomen Kristillisdemokraatit (KD):

Katajisto Arja psykiatrinen sairaanhoitaja, eläkkeellä,

Korpela Katja omaishoitaja, palvelukoordinaattori,

Leino Elizabeth myyjä,

Lipsanen Tuomo turvallisuuskouluttaja,

Nurmela Piia toiminnanjohtaja,

Plym Venla opiskelija,

Rautkivi Jouko lennonjohtaja, eläkeläinen,

Räsänen Janne vs. apulaisosastonhoitaja,

Skogberg Harry agrologi,

Viitanen Timo eläkeläinen, yrittäjä.

 

Kansallinen Kokoomus:

Aspila Riina tradenomi,

Björksten Jenny rahoitusneuvottelija, lapsen omaishoitaja,

Blomqvist Mikko tuotekehitysjohtaja, DI,

Blomqvist Lea lapsi- ja perhetyön työalajohtaja,

Brandt Jarno yrittäjä,

Hakala Heikki yrittäjä,

Heinonen Ari turvallisuusasiantuntija,

Hemminki Hannele koulutussihteeri,

Huura Janni opiskelija,

Hämäläinen Totti palkka-asiantuntija,

Kallonen Hannu insinööri, RTS,

Katajisto Rami yrittäjä,

Kivelä Mikko yrittäjä,

Kiviaho Hannu rakennusmestari, keittiömestari,

Kotiranta Jouni lentokonehuoltoupseeri, erikoisasiantuntija,

Laaksonen Johanna yrittäjä,

Laine Pertti TTM,

Laksola Leena isännöitsijä,

Laurila Marko hankintapäällikkö, DI,

Lehtiö Tarja sosiaaliohjaaja,

Lella Kristian yrittäjä, logistiikkainsinööri AMK,

Lepola Asko yrittäjä,

Lilja Raili yrittäjä, kiinteistövälittäjä,

Lundán Johanna yrittäjä, MBA,

Länsipuro Harri fil.maist., eMBA,

Matikka Veijo yrittäjä,

Mikkola Pertti rikosylikonstaapeli, eläkeläinen,

Mäkinen Petri yrittäjä,

Mäkinen Julia palvelumuotoilija,

Mäkinen Auvo erikoissuunnittelija, YTM,

Mäkitalo Tapani maanviljelijä, yrittäjä,

Nenonen Jarkko myyntijohtaja,

Nykänen Pasi viestintäpäällikkö,

Ojakoski Asko rovasti, hallintotieteiden maisteri,

Papinsaari Vesa yrittäjä,

Patakangas Antti yrittäjä,

Peltonen Kari yrittäjä,

Peltoniemi Jorma yrittäjä,

Perälä Antti luokanopettaja, rehtori,

Rämö Paula pankkitoimihenkilö, asiakkuusneuvoja,

Sajakoski Tommi yrittäjä,

Seppälä Jani kauppias, yrittäjä,

Seppälä Villepekka yrittäjä,

Seppänen Tuija toiminnanjohtaja, fysioterapeutti,

Strömsholm Sari yrittäjä,

Sundström Marja aikuiskouluttaja, KTM,

Suojanen Jukka kehityspäällikkö, DI,

Syväjärvi Timo julkinen kaupanvahvistaja, LKV,

Söderström Päivi yrittäjä, fysioterapeutti,

Tamminen Marko opettaja, YAMK,

Toivonen Jyrki insinööri,

Tolonen Kari yrittäjä, isännöitsijä,

Träskbäck Jocka yrittäjä,

Viherlaakso Pirjo myyntipäällikkö,

Äijälä Susan yrittäjä.

 

Vihreä liitto:

Alenius Pauliina FT yliopisto-opettaja,

Huhtala Anita YTM medianomi,

Hämäläinen Ville opiskelija, Pirkanmaan Vihreät pj.,

Kivelä Katri FM kuvataideopettaja,

Korpinlaakso Jenna ravintolakokki,

Korpinlaakso Virpi lähihoitaja,

Kortesoja Kaisa taidekasvattaja, lähihoitaja,

Nieminen Nanna sairaanhoitaja, hallintotieteiden opiskelija,

Nummela Mika opettaja,

Puro Maija-Liisa eläkeläinen,

Puro Marjo tanssinopettaja, lastentarhanopettaja,

Taubert Tero FM, matematiikan lehtori,

Touru Tapani DI, liikennejärjestelmäryhmän päällikkö,

Wesslin Tiina tiedottaja,

Virtanen Hanna terveystarkastaja.

 

Perussuomalaiset:

Antila Paul tekninen asiantuntija,

Finsk Jenna opiskelija,

Kallio Kirsi diplomi-insinööri,

Kallio Toni kirvesmies,

Korhonen Katariina linja-autonkuljettaja,

Lipponen Sami levyseppähitsaaja,

Niemi Veijo ylikonstaapeli,

Saarelainen Olavi kaivinkoneenkuljettaja, Pirkanmaan PS-nuorten pj,

Rajamäki Hannele asiakkuuspäällikkö,

Rajamäki Juha myyntipäällikkö,

Vihriälä Aleksi opiskelija,

Voutilainen Maiju yhdistelmäajoneuvonkuljettaja,

Wallenius Ari ajoneuvonkuljettaja yrittäjä,

Åhman Jan merkonomi.

Kommentit (2)

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?