Poliisi pyytää havaintoja Kotipellonkadulta kadonneesta naisesta

26-vuotias nainen lähti kotoaan Lempäälän keskustasta, Kotipellonkadulta jalkaisin lauantai-iltana noin kello 20. Häntä ole tämän jälkeen tavoitettu. Asiassa ei ole syytä epäillä rikosta, mutta on syytä epäillä henkilön terveydelle aiheutuneen jotain. Naisella ei ole ollut käytössään ajoneuvoa.

Naisella oli lähtiessään päällään musta pipo ja tummansininen takki. Nainen on 170 cm pitkä ja hänellä on vaaleat hiukset, toiselta puolelta siilitukka ja toiselta noin leuan korkeudelle ulottuva polkkatukka kuvan mukaisesti.

Poliisi on suorittanut etsintöjä lauantaina ja sunnuntaina henkilön löytämiseksi, mutta toistaiseksi tuloksetta. Naisen kotoa poistumissuunnista ei ole tietoa ja siten kaikki vihjeet koskien naisen havaittuja liikkeitä lauantai-ilta 20.00 jälkeen ovat poliisille hyvin merkityksellisiä.

Vapaaehtoista pelastuspalvelua poliisi ei ole voinut etsinnässä apuna käyttää, koska henkilön katoamissuunnista ei ole mitään havaintoja. Poliisi on katoamishetken jälkeen etsinyt useammalla partiolla sekä poliisikoiraa apuna käyttäen läheisiä maastonkohtia. Etsinnöissä ei ole kuitenkaan saavutettu tuloksia.

Poliisi pyytää henkilöstä havaintoja tehneitä tai muuten hänen katoamisestaan tietäviä ottamaan yhteyttä Valkeakosken poliisin numeroon 0295 445 877 tai sähköpostilla valkeakoski.sisa-suomi@poliisi.fi

Yksi kommentti

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?