Hallituksen soteuudistus heikentää hyvinvointivaltiota

Tuleva soteuudistus hämmentää meitä kaikkia. Sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestäminen siirtyy kunnilta maakunnille. Soteuudistus on välttämätön. Tällä hetkellä haasteita tuo se, että hoitoa järjestetään kahdella tasolla: kunnissa ja sairaanhoitopiireissä. Asiakkaan kannalta haasteita tuo esimerkiksi tiedon kulku perussairaanhoidosta erikoissairaanhoitoon. Kunnan kannalta kestämätöntä on budjetointi, koska erikoissairaanhoitoon kuluvia summia on miltei mahdotonta etukäteen arvioida. Haasteita syntyy myös siitä, kun kunnat säästöpaineissaan säästävät perussairaanhoidosta voidakseen kattaa erikoissairaanhoidon kuluja. Tämä aiheuttaa niitä kuuluisia jonoja terveyskeskuksiin ja riittämätöntä ennaltaehkäisevää hoitoa.

Uudistus siis tarvitaan, mutta tämänhetkinen malli ajaa voimakkaasti yksityistämisen ja pakkoyhtiöittämisen linjaa. Tiukka aikataulu suosii isoja palveluntuottajia, joilla on jo valmiina tulevien sotekeskusten vaatimat palvelut. Pienyrittäjät, kolmas sektori ja kunnan itsensä tuottamat palvelut eivät ole tasa-arvoisessa asemassa kilpailutuksen hetkellä. Hallituksen ajamassa sotemallissa on kyse hyvinvointivaltion heikentämishankkeesta, jonka vaaroista monet asiantuntijat ovat varoittaneet. Taka-alalle ovat jääneet uudistuksen alkuperäiset tavoitteet kuten hoitoketjujen sujuvoittaminen, terveyserojen kaventaminen ja tasavertaiset palvelut.

Tulen kuntapäättäjänä ajamaan demokratiaa ja tasa-arvoa soteuudistuksessakin. On pidettävä huoli palvelun tarvitsijoiden ja nykyisten kuntatyöntekijöiden oikeuksista. Maakuntavaalit pidetään jo tammikuussa 2018. Näissä vaaleissa valitaan demokraattisilla vaaleilla maakuntavaltuutetut, jotka soteasioista tulevat jatkossa päättämään.

Vaalit pidetään, mutta muuten uudistukselle pitää nyt antaa lisää valmisteluaikaa. Tähän me kaikki voimme vaikuttaa. Sitä on demokratia.

Satu Kosola, vastavalittu kunnanvaltuutettu, Vasemmistoliiton Lempäälän kunnallisjärjestön varapuheenjohtaja

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?