Suoraman Elementti laajensi Marjamäkeen

Tehtaan omistaja Rainer Semilä (vas.) esittelee uutta tehdasrakennusta. Vierailulla Lempäälän kunnanjohtaja Heidi Rämö, Lempäälän Kehityksen toimitusjohtaja Kari Löytty ja kunnanhallituksen puheenjohtaja Tuula Petäkoski-Hult. Kuva: Elina Kivi /Lempäään Kehitys

Torstaina 20. huhtikuuta vietettiin Lempäälän Marjamäessä Hulikankulmalla kangasalalaisen Suoraman Elementti Oy:n uuden tehtaan ensimmäisen vaiheen avoimia ovia.

Yhtiö on erikoistunut julkisisu- ja väliseinäelementteihin, muun muassa valkobetoni- ja tiilijulkisivuihin. Vuosikymmeniä betonielementtejä toimittaneen yrityksen uusien toimitilojen kokonaisinvestointi on 3–4 miljoonaa euroa. Tuotantolinjoille tulee ensi vaiheessa 13 valupöytää. Kaksi betonimyllyä pyörii jo.

Kaikkiaan uusi tehdas työllistää 20–25 henkilöä. Kangasalan Suoramalla tuotanto jatkuu vielä kuten tähänkin saakka. Kokonaisvahvuus siellä on noin 30 työntekijää.

Lempäälän kunnan vuokraamalle runsaan 2,5 hehtaarin tontilla on varaa entisestään laajentaa. Yhtiön on tarkoituksena rakentaa tontille yhteensä 5 000 kerrosneliömetriä vuoteen 2019 mennessä.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?