Yhteinen unelma elää

Vappuaamuna punaisten muistomerkillä Lempäälässä puhunut kansanedustaja Anna Kontula loi katsauksen runsaan sadan vuoden takaisiin tapahtumiin.

Perinteisellä Lempäälän Vasemmistoliiton ja Sosiaalidemokraattien yhteisellä seppeleen laskulla punaisten muistomerkillä Ämmänristinmäellä vappuaamuna oli puhujana Vasemmistoliiton kansanedustaja Anna Kontula. Muistomerkillä kuultiin myös Nina Söderholmin ja Mikko Jokelan versio Eino Leinon Hautalaulusta.

 

Kontula palautti mieliin, että Lempäälän kunnan kotiseutuinfosta löytyy lyhyt paikallishistoriikki vuoden 1918 tapahtumista.  Siinä mainitaan nimeltä neljä punaisen terrorin uhria. Valkoisen terrorin uhrit jäävät nimettömiksi. Heistä Lempäälän virallinen historia muistaa vain summittaisen määrän: satoja.

– Olemme tänään kokoontuneet paikalle, jonne vuonna 1918 haudattiin noin 600 punaista. Heistä 200 oli kuollut taisteluissa ja 400 teloitettiin sodan jälkiselvittelyissä. Näiden lisäksi tiedämme, että 360 punaista kuljetettiin vankileireille, joukossa 15 lasta. Vain osa heistä palasi. Lempäälän kokoiselle kunnalle nämä ovat valtavia lukuja.

– Poliittisten puhdistusten traagisuutta lisäsi se, että monin paikoin henkiin jääneitä omaisia estettiin suremasta vainajiaan, pystyttämästä kiviä tai edes tuomaan kukkia. Niinpä tällekin paikalle saatiin muistomerkki vasta kolmekymmentä vuotta myöhemmin.

 

Kontula totesi, että punaisten muistomerkillä nyt kokoontuvat ovat saaneet kasvaa maassa, jossa poliittista väkivaltaa esiintyy hyvin vähän. Tämä ei ole mikään itsestäänselvyys, tai edes tavanomaista. Suurimmassa osassa maailmaa on poliittinen aktiivisuus turvallisuusriski.

– Poliittiset oikeudet eivät ole muusta yhteiskunnallisesta kehityksestä irrallaan. Ne toteutuvat parhaiten yleensä siellä, missä myös ihmisten taloudellisia, sosiaalisia ja sivistyksellisiä oikeuksia kunnioitetaan.

 

Jälleen eletään Kontulan mukaan suurten muutosten – ja epävarmuuden aikaa.

– Silloin on kuitenkin hyvä muistaa, että työväenliikkeen kamppailujen ydin ei muutu. Aivan niin kuin sata vuotta sitten, myös tänään kyse on työn hinnasta sekä siitä, miten taata lapsillemme välttämätön: ruoka, koti, koulutus ja perusterveydenhuolto. Miten taata jokaiselle tilaa kukoistaa. Ei se työväenaate sen kummempaa ole, ei ole koskaan ollut.

– Nyt sadan vuoden jälkeen me emme enää muista tänne haudattujen nimiä. Mutta heidän yhteinen unelmansa ei ole hävinnyt minnekään. Unelma vapaudesta, oikeudesta ja solidaarisuudesta. Eikä sitä suurempaa perintöä ole.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?