Mestis-joukkueen kokoaminen alkoi seitsemällä pelaajasopimuksella.

Mestis-LeKi kiinnitti kokemusta ja omia junioreita

Kuva: Harri Hedman
Tommi Välimaa ja Sami Laakso rymistelevät myös jatkossa LeKin Mestis-joukkueen värien puolesta.

Lempäälän Kisa aloitti tulevan kauden Mestis-joukkueensa rakentamisen paikalliselle pohjalle. Lempääläisyleisön suosikit, kokeneet Sami Laakso ja Tommi Välimaa jatkavat joukkueen hyökkäyksessä. Sen lisäksi omista A-junioreista edustukseen nousevat lahjakkaat hyökkääjät Alex Hukki ja Miika Rissanen.

Hyökkääjänelikon lisäksi saukkopaitaa kantavat ensi kaudella puolustaja Tuukka Laakso sekä hyökkääjät Ismo Nikkinen ja Tuomas Koskinen.

Koko seitsikko edustaa jatkuvuutta lempääläisessä kiekkoilussa, sillä jokainen on tuttu mies jo viime kaudelta. Hukki ja Rissanen tekivät Mestis-debyyttinsä ja muut kuuluivat runkopelaajiin päävalmentaja Miikka Kuuselan palapelissä.

Omia nuoria mukaan

Suuri mielenkiinto kohdistuu kahteen omaan kasvattiin Hukkiin ja Rissaseen. Kaksikko dominoi viime vuonna A-nuorten Mestiksen pistepörssiä ja sai palkinnoksi kasteen miesten peleihin. Nyt molemmat solmivat ensi kertaa sopimuksen aikuisiin.

21-vuotias Rissanen voitti A-nuorten koko sarjan pistepörssin ja Hukki oli toinen. Tulevalla kaudella he edustavat paljon kaivattua omien kasvattien osastoa, jota Hakkarin jäähallin yleisö on vuodesta toiseen kaivannut.

Myös viime kauden kapteeni, 25-vuotias Sami Laakso, on omia kasvatteja. Tulisieluisella taistelijalla alkaa jo viides kausi Kisassa. Kulunut sesonki oli Laaksolle paras pisteiden valossa, sentteri teki tehot 8+6=14.

– Ryhmässämme alkaa olla paikallisuutta hienosti, kun päävalmentajalla ja isolla osalla pelaajista on vahva LeKi-tausta, Laakso riemuitsee.

Kapteenilla on viesti myös nuorille miehille aikuisuran kynnyksellä.

– He selvästi ansaitsivat hyvillä otteillaan paikkansa Mestiksessä. Nyt on vain omasta tekemisestä ja halusta kiinni, millaiseksi rooli muodostuu ensi kaudella.

Miika Rissanen (nro 6) pelasi vielä viime kaudella LeKin A-nuorissa, mutta siirtyy ensi kaudeksi edustusjoukkueeseen. Kuva: Antti Raunio

Tuttuja viime kaudelta

Tommi Välimaa edustaa todellista konkariosastoa: 33-vuotias hyökkääjä on pelannut LeKissä jo kahdeksalla kaudella. Viime kausi oli Välimaalla rikkonainen, ja osa kului lainapestillä Oulun Kärpissä.

Ismo Nikkinen, Tuomas Koskinen ja Tuukka Laakso pelasivat viime kaudella LeKissä ensimmäisen kautensa. He vakiinnuttivat paikkansa kokoonpanossa, etenkin Koskinen pelasi vahvan loppukauden nousten ratkaisupelaajien joukkoon.

– Hieno homma että viime kaudella hyvin toiminut ketjumme Välimaan ja Koskisen kanssa jatkaa. Runko kuulostaa lupaavalta ensi kautta ajatellen, Laakso tuumii.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?