Kuusiniemellä kiireinen kauden avaus

Kuljun sprintterilupaus Santeri Kuusiniemi avasi ulkoratakautensa erinomaisesti, kun hän Espoossa kipitti satasen suoran aikaan 10.64. Kyseinen aika syntyi alkuerissä, mutta myös finaalissa kulki liki yhtä lujaa, kun sekundaattorit stoppasivat aikaan 10.67. Hyviä aikoja edesauttoivat hyvät olosuhteet, sillä alkueräjuoksussa puhalsi myötätuuli 1,4 metrin voimalla, finaalissa takatuuli tuuppi puolestaan 1,1 metrin voimalla. Lisäksi Espoossa vallitsi liki optimaalinen lämpötila.
– Molemmat juoksut olivat tasapainoisia, ne onnistuivat hyvin. Kevät ja mennyt talvi ovat sujuneet harjoituksellisesti hyvin, mitään uutta ja ihmeellistä ei treenaamiseen ole tullut, vanhoilla hyviksi havaituilla linjoilla olemme edenneet, Kuusiniemi tuumaili.
Kuusiniemen oma ennätys kohentui heti reilusti 12 sadasosasekkunnilla, samalla siirtyi Ari Pinomäen vuodelta 1994 oleva seuraennätys historiaan. LeKi-Yu:ta edustava, Janne Viitalan osaavassa valmennuksessa tasaisesti kehittyvä Kuusiniemi rikkoi ajallaan myös 19-vuotisten EM-kisarajan. EM-mittelöt pidetään heinäkuun loppupuolella Italian Grossetossa. Santerin aika on myös Suomen kärkitulos tältä ulkosesongilta, vastaavalla ajalla paikka Kalevan kisojen finaaliin on varma.
– Italian-reissun pitäisi olla nyt varma, kun Urheiluliiton raja-aika on 10.70. Seuraavasta startista ei varmaa tietoa ole, ensi viikonloppuna ainakin juhlitaan, toteaa tuore tämän kevään ylioppilas Santeri Kuusiniemi.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?