Musiikki soi ja juoksukeli osui kohdilleen

Ideapark-juoksun miesten kympin kärki säntäsi heti alusta kärkeen. Kympin voitti Janne Niemi (432), toinen oli Jukka Salo (567) ja kolmas Mikko Knuuttila (661). Kuva: Antti Raunio

Koko viime viikon upeat aurinkoiset päivät olivat vain muisto lauantaina, kun pilvilautat valtasivat ilmanalaa. Ideapark-juoksuun 27.5. osallistuneet juoksijat kuitenkin olivat mielissään, sillä keli oli kuntourheilulle mitä loistavin.

Ulkoilmatapahtumissa säätilalla on aina merkityksensä. Vuosien varrella juoksusää on vaihdellut helteestä koviin tuuliin, tällä kertaa keli mahdollisti tapahtuman läpiviennin hienosti.

Jo 11. kerran järjestetty Ideapark-juoksu ei yltänyt osallistujamäärissä huippuvuosiin: ilmoittautuneita oli noin 600 ja maaliviivan ylitti 550 juoksijaa. Parhaimmillaan osallistujia on ollut 1 000 korvilla, viime vuonna noin 800.

Juoksun organisaattorin Lempäälän Kisan Jenni Tammisen mukaan osallistujamäärien saaminen nousuun on iso prioriteetti.

– Saimme ihan hyvän loppukirin, vaikka väkimäärä ei tavoitteeseen yltänyt. Jatkossa on pystyttävä tarttumaan valmisteluihin yhä aikaisemmin, Tamminen tuumi.

Ideapark-juoksussa jo useamman vuoden osana ollut livemusiikki matkan varrella sai paljon kiitosta. Tänä vuonna peräti neljässä kohtaa puolimaratonin reittiä niin juoksijoilla kuin katsojillakin oli mahdollisuus nauttia tunnelmasta livemusiikin soidessa.

Pieni panostus matkan varrella ei näy suoraan tapahtuma-alueella, mutta saa juoksijat tuntemaan, että heistä välitetään myös matkan varrella.

Tapahtuman tunnelmasta vastasivat lähtö- ja maalialueella hyvinvointivalmentajat ja eri televisio-ohjelmista tutut Aki Manninen ja Rita Niemi-Manninen. Kaksikko elävöitti ja ilahdutti haastatteluillaan ja show´llaan maaliin tulleita voipuneita urheilijoita.

– Oli mukava olla osa hienoa tapahtumaa. Saimme samalla kastettua uuden esiintymisbussimme tositilanteessa, joten päivä meni loistavasti, Aki Manninen kehui ilmapiiriä.

Juoksussa oli mukana vuoden 1996 Atlantan olympiajuoksija Annemari Kiekara os. Sandell. Atlantassa hän juoksi 10 000 metrin yhä voimassa olevan Suomen ennätyksen 31.40, 42. Nyt Tukholman maratonille tähtäävä Kiekara voitti naisten kympin jääden SE:stään noin neljä minuuttia.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?