Rekrytointi auki vielä yhdelle osa-aikaiselle työntekijälle

Lempoisten uimalan kahvila avasi ovensa nuoren yrittäjän voimin

Yrittäjän kaveri Olli Peura (vas.) poikkesi kahville, kun Matias Mäkiranta valmisteli Lempoisten uimalan kesäkahvilaa kauden avajaisiin. Kuva: Erkki Koivisto

– Eihän tämä mikään kultakaivos ole, mutta projektin tavoitteena on työllistää itseni lisäksi ainakin yksi nuori – riippuen toki siitä, miten kesä sujuu, sanoo sunnuntaina 4. kesäkuuta kautensa avanneen Lempoisten uimalan kesäkahvilan uusi yrittäjä Matias Mäkiranta, 15.

Hän on  ehtinyt jo moneen: toimia osa-aikaisena puhelinmyyjänä ja Tamperelaisen freelancetoimittajana. Viime syksynä hän otti vastaan Lempäälän kunnan nuorisovaltuuston puheenjohtajuuden. Nyt ensi kertaa yrittäjän uralle ryhtyneellä Sääksjärven koulun yhdeksännen luokan oppilaalla on kaksi viikkoa vanha toiminimiyritys T:mi Potsi – nimetty oman koiran mukaan.

– Koska alaikäisenä minulta ei kelvannut yrityksen perustamiseksi sähköinen allekirjoitus, kaikki perustamisasiakirjat piti tehdä paperisena. Patentti- ja rekisterihallitus toimi kuitenkin ripeästi, ja kaikki valmistelu on sujunut ajoissa, uunituore yrittäjä kiittelee.

Matias Mäkirannalla oli alun perin ajatuksena löytää paikka jäätelökioskille, mutta siinä kävikin niin, että hän päätyi solmimaan kunnan kanssa vuokrasopimuksen Nokkatien uimarannalla tyhjillään olleesta uimalan kesäkahvilasta.

– Tämä on tosi hyvä paikka. Terassilla on peräti kolme pöytää, mikä on aika harvinaista jäätelökioskille.

Kahvilan on tarkoitus olla auki koululaisen koko kesäloman ajan elokuun puoliväliin saakka, lähtökohtaisesti kello puoli yhdestä puoli kahdeksaan joka päiviä. Säiden mukaan eletään.

– Sadepäivinä kahvila pidetään näillä näkymin kiinni. Aukioloajoista ja alennuksista ilmoitamme facebook-sivuillamme.

Matias Mäkiranta aikoo pääsääntöisesti itse olla kahvilassa töissä. Aputyövoimaa tarjoaa ainakin pikkuveli.

– Rekry on vielä auki. Yhtä osa-aikaista työntekijää vielä haetaan. Olisi kiva, jos pystyisi työllistämään yhden nuoren, sanoo Matias Mäkiranta kertoen, että hän saa yrityksen pyörittämiseen apua laajalta taustajoukoltaan, muun muassa perheeltään.

Nuori yittäjä on sisäistäyt markkinoinnin ja mainonnan merkityksen. Kuva: Erkki Koivisto

Kahviossa on tarjolla Tampereen jäätelötehtaan jäätelöä Peltolammilta: muun muassa mansikka-wasabijäätelöä, kymmentä perusmakua ja sorbetteja.

– Paistan vohveleita, ja meiltä saa kuumat ja kylmät juomat, pullaa ja makeisia, Mäkiranta luettelee.

Mäkiranta sanoo valmistelleensa kesäkahvilan avaamista jo pitkään. Siivoamisessa, tukkukäynneissä, mainosten tekemisessä ja paikkojen kesäterään saattamisessa on ollut kovasti työtä. Avajaisviikonloppua edeltävänä torstaina Matias Mäkiranta teki kahvilassa töitä puolesta päivästä iltakymmeneen.

– Nyt toivon aurinkoista kesää. Toivon, ettei sataisi.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?