Aurinkoinen sää helli kesäkisoja

Leppiskisojen iso- ja pikkuleppikset olivat Lempäälän toimintakeskuksesta.

Aikuisten kehitysvammaisten kesäkisoja on järjestetty Pirkanmaalla jo vuodesta 1966 alkaen. Ensimmäiset kesäkisat pidettiin Ylisen heinäpellolla. Vuoden 2017 kesäkisat, 51:nnet sellaiset järjestettiin Lempäälässä Hakkarin yleisurheilukentällä 6. kesäkuuta.

Ennakkoon oli kisalajeihin ilmoittautunut peräti 341 urheilijaa. Huoltajia ja kannustusjoukkoja oli myös runsaasti paikan päällä. Yhteensä kesäkisoissa oli noin 550 osallistujaa.

Kisalajeina oli 100 ja 400 metrin juoksut, 60 metrin pyörätuolikelaus ja 60 metrin kävely apuvälineen kanssa, pituushyppy, kuulantyöntö, saappaanheitto ja lopuksi odotettu 4 x 100 metrin sekaviesti. Oheislajeina oli maalitutka, turbokeihäs ja puhallustikka.

Lempäälässä oli osallistujia Pesäpuusta, Lempäälän toimintakeskuksesta, Kivalakodeilta ja Tikanmäen tilalta. Mitaleita satoi mukavasti Lempäälään. Lopuksi paikallinen muusikko Henry Kuronen soitti kisailijoille suomalaista pop-musiikkia hienona loppuhuipennuksena. Lempäälän vammaispalvelut ja liikuntapalvelut hoitivat tapahtumajärjestelyt. LeKi Yleisurheilu ry hoiti kisajärjestelyt.

Paikalle liikennettä ohjasi Rauno Lemmetti porukkansa kanssa. Tarjolla oli Ilkka Leinon maittavaa jauheliha- ja kasvisssosekeittoa. Lättyjä paistoi Satu Luukas. Heta Honkosen jäätelömyyjät kiersivät kentällä myymässä hellepäivän jäätelöitä. Valkeakosken seudun kehitysvammaisten tuki ry paistoi maistuvat makkarat ja metrilakuakin oli tarjolla. Pesäpuun ohjaajat hoitivat kahvi- ja pullapuolen ja Lempäälän toimintakeskus myi tuotteita omalla kojullaan.

Lempäälän toimintakeskuksen ”tytöt” olivat ihanina kisamaskotteina pikku- ja isoleppiksinä. Työtoiminnan ryhmät kasasivat telttoja, pitivät huolta yleisurheilukentän siisteydestä ja avustivat kaikenlaisissa kisajärjestelyissä. Tapahtumaa tukivat Ideapark, Pipu Ky, Med Group Oy ja Taksi Jouni Virtanen.

Iso kiitos kaikille urheilijoille, talkoolaisille, vapaaehtoisille, kisatoimijoille, kannustusjoukoille ja tukijoille upeasti onnistuneiden kisojen järjestelyistä. Ensi vuonna nähdään samoissa merkeissä Valkeakoskella

 

Leila Haakana

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?