Entistä ehompi

Jouko Puhakka piti siitä, että Ideaparkin amerikanautojen näyttelyssä autoilla oli tilaa ja miehen Cadillacin sivulinjaa pääsi näkemään koko matkalta. Kuva: Erkki Koivisto

Lempääläläinen autoharrastusyhdistys Vehicle ry järjesti suuren suosion saavuttaneen harrasteajoneuvonäyttelyn viime kesänä Myllyrannassa osana Lempäälän kunnan 150-vuotisjuhlavuoden juhlallisuuksia. Tämän vuoden kesäkuussa sama taho järjesti ”Hot American Cars” -näyttelyn tällä kertaa Ideaparkissa. Ensimmäinen laatuaan oleva näyttely keräsi nytkin sankan ihailijajoukon ja kymmenittäin toinen toistaan komeampia kaaroja.

Jenkkiautonäyttelyn järjestelyt lauantaina 10. kesäkuuta sujuivat niin hyvin ja tapahtuma sai kauppakeskukselta niin mainion vastaanoton, että Kari Kuronen Vehicle rys:tä kertoo yhdistyksen haluavan järjestää tilaisuuden jatkossakin yhteistyössä Ideaparkin kanssa.

Jos olivat järjestelyt onnistuneet, oli näyttelyssäkin todellisia helmiä. Yleisöäänestyksen voittajasta ei ollut epäselvyyttä. Kaksi amerikkalaista ajonneuvoa alkuperäisen veroiseksi tehneen, lempääläläisen Jouko Puhakan, 55, molemmat autot voittivat ylivoimaisesti. Miehen omin käsin entisöimä vuosimallin 1959 Cadillac Fletwood sixty-special vei voiton niukasti yhden äänen erolla ennen tänä kesänä valmistunutta vuosimallin 1921 Oldsmobile 43A:ta.

– Älä tätä lehteen laita, mutta vaimoa vähän harmitti. Hän ei osallistunut äänestykseen, mutta olisi äänestänyt Oldsmobilia, koska pitää uudesta tulokkaasta enemmän. Autot olisivat tulleet molemmat jaetulle ykkössijalle, Puhakka naureskelee.

Verhoiluja lukuun ottamatta kaikki vanhoihin autoihinsa itse tekevä Jouko Puhakka korjaa Valmetilla Kaukajärvellä ammatikseen koneiden ja laitteiden sähkövikoja. Autojen  laitossa tärkeät sähköhommat ovat siis hallussa, mutta auton oikeaoppisesti entisöidäkseen tekijän täytyy osata kaikkea muutakin – ja paljon, Puhakka taitaa erilaisia työvaiheita aina niklausta ja puutöitä myöten. Miehen ihan tavallisessa omassa autotallissaan tekemä maalausjälki ei jää jälkeen ammattilaiselle.

Vuosimallin 1921 Oldsmobilen entisöintiurakka on päättynyt ja Jouko Puhakka on katsastanut auton. Nyt molemmat odottavat verotuspäätöstä ja museorekisteröintiä. Kuva: Erkki Koivisto

Sinnikkyyttä hyveenään pitävä Puhakka on entisöinyt amerikkalaisia autoja parikymmentä vuotta. Cadillacin kimpussa meni 13 ja Oldsmobilen seitsemän vuotta. Tunteja tai harrastukseen palanutta rahaa hän ei laske eikä mieti.

– Siitä tulisi vain paha mieli. Teen mielelläni niin, että minkä aloitan, teen myös loppuun asti. Mitään aikataulua ei itselleen tässä harrastuksessa kannata asettaa. Auto tulee aikanaan valmiiksi.

– En voisi lähteä suosittelemaan tätä kenellekään, mutta kyllä varsinkin amerikkalaisten vanhojen autojen entisöinti on kasvattanut viime vuosina suosiotaan, on  Puhakka huomannut.

Hänestä auton tekeminen on ehdottomasti tärkeämpää kuin lopputuloksella ajaminen. Mitään tarvetta hänellä ei ole museorekisteriin katsastamiaan autojaan myydäkään. Vaimonsa, Irmeli Puhakan kanssa aviopari ajelee autoillaan lähinnä osallistuakseen vanhojen autojen harrastajien kokoontumisiin – teeman mukaisesti pukeutuneina. Autoilla ajellaan kymmenisen päivää vuodessa.

– Joka kerta vähän yllätyn, kun Oldsmobile pärähtää käymään.

Cadillac valmistui Puhakan käsistä kymmenen vuotta sitten. Ensimmäisen entisöintikohteensa Puhakka osti Autovahinkokeskuksesta Pirkkalasta vuonna 1994.  Mies sanoo, ettei järjellä ollut paljon tekemistä hankinnan kanssa. Varaoksiksi korkeintaan auton olisi voinut hankkia.

– Se oli ollut niin sanottuna ”

lauluautona” eli nuorisolla bailukyytinä. Auto oli todella huonossa kunnossa. Moottori oli joskus leikannut kiinni sillä seurauksella, että koko etuosa oli palanut.

Arvaa, että työsarkaa on riittänyt, mutta sitä ei pysty aavistamaan lopputuloksesta. Pitkä ja leveä, 2 500 kilon painoinen Cadillac on kuin todella kookas vihreä karamelli. Ei ihme, että se yhden kesän Vehoniemen automuseossa ollessaan voitti palkinnon entisöinnistä. Sähkötoiminen takaluukku osoittaa autoteknologian olleen korkealla jo 1950-luvulla. Kunnon kiillon salaisuus on se, että uuden hiotun maalikerroksen päälle on vedetty useita lakkakerroksia. Auton tilavat sisätilat oikein kutsuvat istumaan kyytiin ja kruisailemaan. Amerikasta on vielä saatavilla entisöinnissä käytettyä mallin alkuperäisiä sisäverhoilukankaita.

Kun Puhakalta kysyy, mikä aikaa vievässä ja pikkutarkkuutta ja kärsivällisyyttä kysyvässä entisöinnissä on antoisinta, hän pohtii hetken.

– Antoisinta ei ehkä ole niinkään valmiin lopputuloksen näkeminen, vaan se, että pitkin matkaa saa palkinnon ongelman ratkaisemisesta ja onnistumisen tuntemuksia osan valmistamisesta ja kun saan sen toimimaan. Netistä on apua. Työssä auttaa, kun on olemassa kuvia, jopa ”räjäytyskuvia” vanhan Oldsmobilen bensatankista.

– Cadillaciin löytyy nyt paremmin varaosia kuin silloin, kun itse entisöin. Jouduin tekemään itse paljon osia ihan alusta asti, kuten lattaraudasta puuttuvia kirjaimia Fleetwood-nimeen. Joudun tietenkin myös selvittämään millainen kunkin yksityiskohdan pitäisi toimiakseen olla. Mallia saa huonokuntoisesta osasta.

Oldsmobilessa huomio kiinnittyy todella loistavaan, kirkkaanpunaisena loistavaan maalipintaan. Puhakka sanoo värisävyn olevan aikakaudelle ominainen ja näyttää todisteeksi autenttisen valokuvan, jossa uuden auton maalipinta kiiltelee kuin öljyttynä. 1920-luvulla autot olivat todella kiiltäviä ja niitä puunattiin oikein tosissaan. Tämäkin yksityiskohta on hyvin tavoitettu tässä yksilössä.

Oldsmobilen Puhakka hankki kansainvälisestä nettihuutokaupasta. Hänen mukaansa kaupanteko onnistuu ihan rahdin perille tuloon asti lähestulkoon kielitaidottomaltakin. Puhakka sai auton mukana alkuperäisen rekisteriotteen ja dokumentaatiota auton historiasta. Puhakka on autoyksilön neljäs omistaja. Sillä on ajettu vain 7 500 mailia (12 000 km), mutta tämäkin autoyksilö oli ostettaessa huonossa hapessa. Puhakka purki auton joka osan.

– Joku oli tehnyt alkanut tehdä autolle ”entisöintiä” vuonna 1956, mutta se oli jäänyt kesken sillä seurauksella, että osia oli kateissa ja kaikki piti tehdä täällä uusiksi.

– Haasteellisinta oli ehkä korjata moottorin kansi. Se oli joskus jäätynyt ja revennyt auki. 1920-luvun autoissa käytetty valurauta on sellaista, että sitä ei voi korjata hitsaamalla.

Puhakka on ottanut autokaunottaret tallista pihalle kuvattavaksi. Sopisiko tuohon väliin vielä joku 1930–40 -lukujen amerikankaara?

– Toistaiseksi mennään näillä. Olen vaimolle luvannut, että seuraavaksi on talon laitto vuorossa  – vaikka en siitä yhtään tykkääkään.