Lempäälän lukio sai hankerahaa lähes 95 000 euroa

Opetushallitus myönsi Lempäälän lukiolle 94 400 euroa innovatiivisten oppimisympäristöjen edistämiseen. IDEA2020-hankkeen tavoitteena on muun muassa luoda opiskelijoille ekologisia oppimisympäristöjä.

Hanke mahdollistaa myös ilmastonmuutoksen vaikutusten tarkkailemisen ja erilaisten ympäristönsuojeluprojektien toteuttamisen lukiossa.

Apulaisrehtori Erno Tossavaisen mukaan raha käytetään fyysisten, sosiaalisten ja virtuaalisten oppimisympäristöjen kehittämiseen. Käytännössä tämä tarkoittaa esimerkiksi sitä, että Virta-rakennuksen vieressä sijaitsevaa saarta hyödynnetään ulkoluokkana. Lukiolaiset myös asentavat Ahtialanjärvelle kameran, jotta kuntalaiset voivat seurata järven tilaa reaaliajassa.

 

Lukio ryhtyy myös yhteistyöhön kosteikko- ja suosuojeluyhdistyksen Lokkisaari ry:n kanssa. Tossavainen toivoo, että lukiolaiset saisivat kesän jälkeen käyttöönsä paikallisten ottamia kuvia Ahtialanjärvestä. Niistä kootaan virtuaalinen kirja, jonka avulla voi tutustua Ahtialanjärven elämään.

Lisäksi Lempäälän lukio toimii jatkossa yhdessä paikallisten yrittäjien ja seurakunnan kanssa, mikä on myös osa hanketta. Lukio aikoo kehittää yrittäjien kanssa osaamismerkkejä, joiden avulla oppilaiden erilaiset lahjakkuudet, esimerkiksi vuorovaikutustaidot, nousisivat entistä paremmin esiin.

– Haluamme kehittää uudenlaisia osaamisen mittareita, jotka myös auttavat yrittäjiä työntekijöiden valitsemisessa, Erno Tossavainen sanoo.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?