Kierrätysmateriaalit muuntuvat Maarit Hälikän käsissä sisustustuotteiksi

Riikka Törnqvist ja Maarit Hälikkä poseeraavat TexMaaCarin uusisssa tiloissa, jotka sijaitsevat Terveysaskeleen yhteydessä. Kuva: Katariina Onnela
Maarit Hälikkä on juuri saapunut takaisin Lempäälään Etelä-Pohjamaalta kassissaan monta kerää pellavalankaa. Lankoja on tarkoitus myydä sellaisenaan sekä kutoa niistä mummun yli sata vuotta vanhoilla kangaspuilla pellavakangasta sisustustuotteita varten. Osa langoista on jo esillä TexMaaCarin uusissa tiloissa. Hyllyistä löytyy myös Jalake, Pallike, sammutuspeiton päällisiä, kasseja ja paljon muuta koteihin tehtyä tarpeellista.
Viime vuonna Tredusta sisustutekstiilisartesaaniksi valmistunut Maarit Hälikkä teki ennen yrittäjäksi ryhtymistään monenlaisia kädentaitoihin liittyviä töitä. Hän oli muun muassa mukana luomassa kierrätystekstiilien työpajaa. Ompelemisestakin on kertynyt neljännesvuosisadan kokemus. Opiskeluaikanaan hän haki oppia Latviasta vaihto-oppilaana. Valmistumisen jälkeen Maarit Hälikkä tuumasi, että yrityksen perustamiselle oli tullut oiva hetki. TexMaaCari avasi ovensa maaliskuun alussa.
TexMaaCarin repertuaariin kuuluvat erilaiset sisustustekstiilit. Niitä tehdään sekä omana tuotantona että asiakkaan tilauksesta. Tärkeää toiminnassa on kestävä kehitys. Kaikki tuotteet tehdään kierrätysmateriaaleista, itse suunnitelluista kangaskuoseista tai asiakkaan tuomista kankaista. Vanhat pyyhkeet, farkut, verhot ja pöytäliinat saavat Maarit Hälikän käsissä uuden elämän HäiKkÄäKö-tuotemerkin alla. Myös korjausompelu luonnistuu ja ompelukoneenkin voi jättää TexMaaCariin Mansen Tikille korjattavaksi tai huoltoon.
– Ekologisuus on se mun juttu. Tehdään luontoa säästäen laadukkaita sisustustekstiilejä. Ei koristeita, vaan käytännöllistä, hän kertoo.

Jalake lämmittää varpaita esimerkiksi sohvalla istuessa. Kuva: Katariina Onnela
TexMaaCari avattiin maaliskuussa OP-centeriin. Sieltä matka kävi heinäkuun puolivälissä noin 50 metrin päähän Terveysaskeleen kanssa samoihin tiloihin. Sinne hänet houkutteli Terveysaskeleen Riikka Törnqvist.
Kaksikolla on jo mielessä, kuinka yhdistää kaksi hyvin erilaiselta kuulostavaa alaa toisiinsa. Tarkkoja yksityiskohtia he eivät paljasta, mutta puheissa viliseee nuorten naisten maailmaa koskevia asioita. Muitakin tarpeita on, toteaa Riikka Törnqvist. Ainakin tukityynynpäällisiä lupaillaan valikoimaan.
Maarit Hälikällä on suunnitelmissa järjestää yhteisissä tiloissa erilaisia kädentaitokursseja, Kässyiltamia. Hän iloitsee TexMaaCarin uuden liiketilan säpinästä, mikä mahdollistaa asiakkaiden kanssa jutustelun. Heiltä tulee mainioita ideoita, joita kehittelemällä syntyy uusia tuotteita.
- Riikka Törnqvist ja Maarit Hälikkä poseeraavat TexMaaCarin uusisssa tiloissa, jotka sijaitsevat Terveysaskeleen yhteydessä. Kuva: Katariina Onnela
- Kauniin ja värikkään Pallikkeen päälle istahtaa mielellään. Kuva: Katariina Onnela
- TexMaaCari tekee kaunista ja monikäyttöistä kierrätysmateriaaleista. Kuva: Katariina Onnela
- Kierrätysmateriaaleista saa aikaiseksi vaikka mitä. Kuva: Katariina Onnela
- Pellavalangat on käsin värjättyjä. Kuva: Katariina Onnela
Viimeisimmät kommentit