Mette Lammi kuvioi Pohjolan parhaaksi

Mette Lammi seisoo korkeimmalla korokkeella PM-vesihiihdon kuviokisan jälkeen.

Lammien sukukunnalle sataa kaiken aikaa vesihiihdossa menestystä. Lempääläisen Lammin-perheen kuopus, Mette Lammi, on ottanut urheilijan urallaan isoja kehitysharppoja ja tuoreimpana meriittinä hänellä on Norjassa pidettyjen Pohjoismaisten mestaruuskisojen kultamitali kuvioissa sarjassa alle 21-vuotiaat.
Mette oli kuvioissa täysin ylivertainen, kisakumppanit Norjasta ja Ruotsista jäivät pisteissä kauas lempääläisen taakse. Pujottelukisa sen sijaan oli äärimmäisen tasainen, siinä Mette jäi harmillisesti mitalisijan ulkopuolelle neljänneksi. Hyppyosioon Lammi ei osallistunut.
– Kuviokilpailu sujui kaikin puolin erinomaisesti. Koko vesihiihtävä perheeni valmentaa toinen toisiaan, mutta ehkä velipoika Jarno on eniten neuvoja ja ohjeita antanut, kertoo Mette, jonka syyskesän suuri tavoite on pärjätä norten EM-mittelöissä.
– EM-kisoissa taso on kova, mutta tavoitteena on selvitä sekä pujottelussa että kuvioissa finaalikierrokselle eli 12 parhaan joukkoon.
Vesilahden Juho Hoikkanen oli mukana myös PM-kisojen pujottelussa alle 21-vuotisten sarjassa, missä sijoitukseksi tuli kuudes sija.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?