Vesilahden steinerpedagogisen koulun piti olla Tampereen Steinerkoulun alainen yksikkö, mutta valtioneuvosto eväsi opetusluvan.

Vesilahden Steinerkoulu jäi ilman opetuslupaa

Kuva: Katariina Onnela/L-VS:n arkisto

Valtioneuvosto päätti asiasta viime toukokuun lopussa. Päätöksen tekivät opetusministeri Sanni Grahn-Laasonen ja hallitusneuvos Anne-Marie Brisson.

Päätöstä perusteltiin muun muassa sillä, että Steinerkoulu ei täyttäisi perusopetuslain kriteereitä taloudellisen, ammatillisen ja olemassa olevan koulutus- ja sivistystarpeen täyttymisestä.

– Olimme pettyneitä ratkaisuun. Ihmettelemme sitä, että asiasta päätti vain kaksi henkilöä, kertoo Kirsi Salonen, joka on Onkemäen koulun ystävät ry:n puheenjohtaja.

Kirsi Salonen kertoo, että opetuslupahakemus tehtiin huolellisesti, ja se sisälsi puoltavan lausunnon kunnalta. Salosen mielestä green care -painotteinen Steinerkoulu vastaa hallituksen tavoitteeseen edistää innovatiivisia opetustapoja.

Yhdistys aikoo jatkaa kouluhankkeen edistämistä valtioneuvoston kielteisestä päätöksestä huolimatta. Steinerkouluun oli jo palkattu kaksi opettajaa, joiden oli tarkoitus alkaa koostaa opetussuunnitelmaa.

 

Kirsi Salonen toivoo, että Steinerkoulu syntyisi Vesilahteen yhteistyön voimin. Kuva: Ida Nieminen

 

Rakennuksessa toimi syksystä 2016 kevääseen asti steinerpedagoginen metsäpäiväkoti. Se jouduttiin lopettamaan, koska uusia lapsia ei olisi tullut ensi syksynä riittävästi.

– Päiväkoti ja koulu olisivat tukeneet hyvin toisiaan, toteaa Kirsi Salonen.

Salosen mukaan uudesta koulusta tuli kiinnostuneita yhteydenottoja ympäri Suomen.

Onkemäen koulun ystävät toivoo, että koulurakennukseen saataisiin kestävään kehitykseen ja kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin liittyvää osuuskunta- ja yritystoimintaa. Yhdistys myös ottaa mielellään vastaan kehitysideoita.

– Steinerkoulu voisi ikään kuin sujahtaa mukaan toimintaa, Salonen toteaa.

On mahdollista, että Onkemäen koulussa alkaa jossakin vaiheessa luontopainotteinen steinerpedagoginen kotikoulu. Kirsi Salosen mukaan monet Steinerkoulut ovat aloittaneet yksityisinä opinahjoina.

Onkemäen koulun ystävät aikoo hakea koulurakennuksen remontoimiseen avustusta Kantri ry:ltä, joka jakaa seutukunnassa rahoitusta maaseudun kehittämiseen. Tarkoituksena olisi muun muassa tehdä Onkemäen koulusta esteetön ja korjata sen julkisivua.

 

Kommentoi

XHTML: Voit käyttää näitä tägejä: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>