Jumalan valossa

Raamatussa puhutaan useassa kohdassa Jumalan tai Herran valosta tai kirkkaudesta. Tutuin lienee Luukkaan jouluevankeliumi, joka kertoo Jeesuksen syntymästä. Luuk. 2: 8-9 : ”Sillä seudulla oli paimenia yöllä ulkona vartioimassa
laumaansa. Yhtäkkiä heidän edessään seisoi Herran enkeli, ja Herran kirkkaus ympäröi heidät.”

Luin hiljattain yhdysvaltalaisen tohtori Eben Alexanderin kirjan Totuus taivaasta. Tämä tiedemies, neurokirurgi, sairastui bakteerin aiheuttamaan aivokalvontulehdukseen ja vajosi koomaan lähes viikoksi. Hänellä oli tänä aikana kuolemanrajakokemus. Koomassa hänen aivojensa ajattelua ja ihmisyyttä säätelevät osat lakkasivat toimimasta. Tämän viikon aikana tapahtui jotain, mikä muutti kirjoittajan käsityksen elämästä, ihmisestä ja maailmankaikkeudesta.

Tiedemiehen tarkkuudella hän selostaa kirjassaan kooman aikana kokemaansa. Päällimmäisenä kirjassa on hänen varmuutensa siitä, että hän on käynyt kuoleman rajakohdan toisella puolella. Elämä ei pääty kuolemaan, vaan jatkuu toisella puolella kauniimpana ja täydellisempänä. Et voi tehdä mitään väärin.

Hänen kertomuksessaan tulee voimakkaasti esille ihmeellinen valo, jota kohti hän on menossa. Samalla hän sai tiedon tuonpuoleisessa olotilassa, että hänellä ei ole mitään pelättävää. Hän tiivistää saamansa tiedon yhteen lauseeseen: Olet
rakastettu. Paluu takaisin maanpäälliseen ruumiiseen tuntui vaikealta, vaikka hän heräsi täysin terveenä seitsemäntenä päivänä koomaan vajoamisen jälkeen.

Kokemuksen jälkeen tohtori Eben Alexander yritti toisten neurokirurgien ja tutkijoiden kanssa saada järjellistä selvyyttä muistoihinsa koomassa olon aikana. He selvittivät eri hypoteesien kautta mahdollisuuksia ymmärtää Alexanderin todellisen
tuntuista kokemusta. He eivät löytäneet mitään lääketieteellistä selitystä. Tällöin tohtori Alexanderin usko kuolemanrajan toisella puolella käynnistä vahvistui.

Hänen kuolemanrajakokemus herätti halun tehdä maailmasta parempi paikka meille kaikille. Hän perusti ystävänsä ja kollegansa John R. Audetten kanssa yleishyödyllisen hyväntekeväisyysjärjestön Eternean. Sen tehtävänä on mm. yritys soveltaa käytäntöön kuolemanrajakokemuksista saatua tietoa. Maailmalla on tutkittu kuolemanrajakokemuksia paljon, mutta teologisia tutkimuksia on vähän. Kotimaa-lehdessä oli 11.5.2017 Kyllikki Krapinojan artikkeli, joka kertoo Miia Kontron pro gradu-tutkielmasta. Tämä pro gradu on ensimmäinen suomalaisten kokemuksiin perustuva teologinen tutkimus kuolemanrajakokemuksista.

Kontro sai eri kanavien kautta yhteyden lähes kolmeenkymmeneen eri-ikäiseen ja –taustaiseen henkilöön. Heistä valikoitui tutkimukseen tieteellisten kriteerien nojalla 21 henkilön kuolemanrajakokemus eli ruumiista irtautuminen tai niin sanottu kuoleman rajan ylittäminen. Tieteellisesti otos on pieni, mutta suuntaa antava. Kuolemanrajatapauksia on varmaan koko Suomessa vähän ja monet eivät halua niistä puhua. Lähes puolet näistäkin tutkimukseen osallistuneista kertoi kokemuksistaan ensimmäisen kerran haastattelutilanteessa ja oli tarkka siitä, että henkilöllisyys ei paljastu. Tutkijan mukaan lähes kaikille oli yhteistä se, ettei olisi halunnut palata takaisin olotilasta, jossa vallitsi kirkkaus, vapaus ja ilo.

Miia Kontro aikoo laajentaa kirjaksi tämän kuolemanrajakokemuksen jälkivaikutuksiin keskittyneen pro gradu-tutkielman. Kirja ilmestyy vuoden 2018 alussa. Suunnitelmissa on myös väitöskirjan tekeminen.

Meille on opetettu, että Jumala on salattu. Ovatko edellä mainitut tapahtumat vain hallusinaatioita, joissa tulee esille ihmisen toive tulevasta, kuoleman jälkeisestä elämästä? Vai onko niissä häivähdys olosta Jumalan valossa? Se jää toistaiseksi arvoitukseksi. Tutkijan mukaan oleellinen ero luterilaisen opetuksen ja kuolemanrajakokemusten välillä on siinä, että katekismus opettaa Jumalan valtakunnan tulevan vasta maailmanajan lopussa, kun kuolemanrajakokemuksissa kirkkaus ja valo ovat läsnä jo nykyhetkellä. Yhteistä on juuri valon ja kirkkauden kohtaaminen. Kontron mukaan kristinuskon perusasiat, iankaikkinen elämä ja Jumalan olemassaolo ovat lähtökohdiltaan sellaisia, ettei niitä voi todistaa rationaalisesti.

Usko Gullstén

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?