Haaveissa vainko oot skeittiparkki

Kuntalaisaloite.fi -palvelussa allekirjoituksia kerää aloite skeittipuistosta Lempäälään. Vaikka aloite on tuore, ei toive ole uusi. Toteutukseen asti se ei kuitenkaan ole päässyt syystä tai toisesta. Yleensä syy löytyy kukkaron pohjalta. Tai tarkemmin sanoen ei löydy.

Vuonna 2015 Lempäälän vapaa-aikalautakunta päätti yksimielisesti, että skeittiparkin rakentaminen sisällytetään vuoden 2016 liikuntapaikkojen investointiohjelmaan. Talousarvioon asti skeittiparkki ei siitä huolimatta koskaan päässyt, ja jäi siten totetumatta.

Skeittiparkki on mukana Lempäälän pitkän tähtäimen liikuntapaikkasuunnitelmassa. Mitään kohdennettua aikaa sen rakentamiselle ei kuitenkaan ole määritelty.

Vesilahden kovalla käytöllä oleva skeittiparkki maksoi muutama vuosi sitten 48 000 euroa. Se ylitti budjettinsa, mutta käyntikerroille jaettuna ei hintaa varmasti paljon tule. Skeittaamaan saavutaan jopa Tampereelta asti ja oman kylän lapset päiväkoti-ikäisestä yläkoululaisiin ja vanhempiinkin käyttävät skeittiparkkia ahkerasti.

Lempäälässä Jesse Teräsahteen skeittikoulussa lajin alkeita opettelee monta kymmentä innokasta. Treenipaikaksi löytyi liikennepuisto, joka käy nyt, mutta entä jatkossa, kun haastetta kaivataan lisää? Laji on mahdollinen monelle sellaisellekin lapselle ja nuorelle, jolta jäävät kalliit harrastukset esimerkiksi perheen rahatilanteen vuoksi väliin. Samalla syntyisi luonteva kokoontumispaikka nuorisolle, joka ei ole kovin tervetullut muille yleisille paikoille.

Lempäälässä panostetaan tulevina vuosina Hakkarin yleisurheilukentän kunnostukseen. Muille hankkeille on painettu pause-näppäintä. Nähtäväksi jää, liikeneekö budjetista siivua skeittaajille.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?