Myyn herkkua on ihan kaikki

Vilkas hamsteri on kohentanut hampaillaan myös näyttelyruusukkeita

– Parsakaali, kuivatut jauhomadot, porkkana, puuro, luettelee Riikka Raatikainen syyrialaisen hamsterinsa
Myyn lempiherkkuja.

Eikä lista siihen loppunut.

Kymmenen kuukauden ikäinen Myy on hyvin vilkas vipeltäjä. Kuva: Tua Onnela

– Oikeastaan kaiken, mitä ollaan tarjottu, se on pistänyt menemään, Raatikainen sanoo.

Kyllä Myy herkkuja tarvitseekin, sillä se on hyvin vilkas ja puuhakas hamsteri. Päivät se nukkuu, mutta kun ilta koittaa, alkaa ankara touhuaminen. Myy kaivaa, silppuaa, kätkee ruokaa ja juoksentelee – noin alkajaisiksi.

Raatikainen korostaakin, että hamstereilla täytyy olla paljon virikkeitä. Vaikka ne ovat sinänsä helppohoitoisia lemmikkejä, ne tarvitsevat tekemistä sekä häkissään että sen ulkopuolella.

– Myy pääsee säännöllisesti lattialle juoksentelemaan, ja olen esimerkiksi liimaillut sille puutikuista
esterataa, Raatikainen kertoo.

Myytä on käsitelty aina hyvin, joten se suhtautuu ihmisiin luottavaisesti. Kuva: Tua Onnela

Hän on käynyt Myyn kanssa pari kertaa myös näyttelyssä. Siitä todisteena häkin ulkopuolella roikkuu ruusukkeita, joita Myy on kylläkin hieman hampaillaan parannellut.  Raatikainen kertoo, että Myy on luonteeltaan lempeä. Paikallaan oleminen ei vilkkaalle vipeltäjälle maistu, mutta se suhtautuu käsittelyyn luottavaisesti ja kokee hyvin harvoin tarvetta puolustautua hampailla.
Raatikaisen mukaan tämä on paljolti hyvän kasvattajan ansiota. On tärkeää hankkia hamsteri hyvästä paikasta, jossa sitä on käsitelty riittävästi ja sille mukavalla tavalla.

Entä mitä Myy mahtaa miettiä? Sitä on hyvin vaikea sanoa. Jotakin ihan varmasti joka tapauksessa, näkeehän sen jo päättäväisestä katseesta.

– Jänniä ajatuksia niillä varmasti liikkuu mielessä, Raatikainen sanoo.

Hetket, kun Myy pysähtyy, ovat silmänräpäyksiä. Sitten tiukka puuhailu taas jatkuu. Kuva: Tua Onnela

TEKSTI: Tua Onnela
KUVAT: Tua Onnela

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?